• Liikkumisen järki ja tunteet asemanseutujen kehittämisessä

    18 huhti 2018
    Iina Sankala
    78
    0
    Voisiko töistä palaava noutaa asemalta ruokakassinsa, ehkä jopa lemmikkinsä hoidosta hetkeä ennen kuin hyppää seuraavaan junaan tai bussiin? Voisiko kiireinen työmatkailija ajoittaa aseman varattaviin työtiloihin aamuisen skype-kokouksen tai kuntosalilla käynnin? Entä mikä saisi ihmiset viipymään ja viettämään aikaa?

    Viime vuosina on puhuttu paljon asemanseuduista ja niiden roolista kaupunkien ja kaupunkiseutujen suunnittelussa. Kaupungistuminen, ilmastonmuutos ja kumipyöräliikenteen aiheuttamat terveydelle haitalliset hiukkaspäästöt pakottavat kehittämään ratkaisuja, jotka ovat kestäviä ja terveellisiä pitkällä aikavälillä. Globaalien ja ilkeiden ongelmien ratkomisen ohella kyse on samalla kuitenkin yhtä arkisista asioista kuin kaurapuuro aamiaisella: kuinka liikumme ja millaisten asioiden perässä?

    Toimiva joukkoliikennejärjestelmä mahdollistaa joustavan kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen käytön yhdistämisen. Arjen sujuvuuden kannalta on myös olennaista karsia tarpeetonta sukkulointia työn, kodin ja harrastusten välillä. MALPE-yhteensovittamisen hengessä asemanseutuja voidaankin tarkastella maankäytön, asumisen, palveluiden ja elinkeinojen risteyskohtina, seudullisen arjen kauttakulkupaikkoina, mutta myös kohtaamisen ja viihtymisen paikkoina.

    Tähän blogiin olemme koonneet asemaviikon kunniaksi poimintoja viimeaikaisista hankkeista ja toimenpiteistä kestävän liikkumisen ja asemanseutujen kehittämisen tukemiseksi.

    Kestävien valintojen oltava myös käteviä

    Sujuvat ja saumattomat matkaketjut ovat olleet perinteisesti liikennesuunnittelun tavoitteena.  Vaihtojen sujuvoittamisella ja viihtyisyyden lisäämisellä voidaan kannustaa matkustajia jättämään henkilöauto edes osaksi matkaa pois ja lisätä näin matkasuoritteen ekologisuutta. Esimerkiksi Helsingin seudun liikenteen (HSL) Solmu-projektissa laadittiin useita teknisiä ja laadullisia suosituksia seudun 42 keskeiselle joukkoliikenteen vaihtopaikalle eli solmupisteelle.

    Joukkoliikenteen käyttäjämäärät eivät kuitenkaan kasva yksin yhteyksiä lisäämällä, vaan kriittistä on myös se tapa, jolla asemat ja pysäkit kytketään ympäröivään kaupunkiin. Joukkoliikenteeseen tukeutuvilla maankäytön ratkaisuilla voidaan tehdä ekologisista valinnoista myös niitä helpoimpia. Riittävän tiivis ja laadukas kaupunkiympäristö takaa sen, että asemille on helpointa tulla kävellen tai pyörällä. HSL:n tuoreen kävelyn markkinointistrategian tavoitteena on lisätä asukkaiden kävelymyönteisyyttä, jota seudun kaupungit ja kunnat tukevat panostamalla kävelyinfran kehittämiseen.

    Pyöräilyn tukeminen kannattaa myös, sillä se mahdollistaa kestävän liikkumisen kaikissa kaupunkikudoksissa, totesi tutkija Ville Helminen blogissaan.  Valtakunnallisen Asemanseutujen kehittämisverkoston syksyllä 2017 toteuttaman asemanseutukyselyn perusteella asemanseutujen pyöräpalveluille onkin tarvetta: vastaajat toivoivat mahdollisuuksia yhteiskäyttöpyörien tai erilaisten kaupunkirahtipyörien vuokraukseen. Kulkuvälineiden säilytykseen ja huoltoon liittyen toivottiin matkakortilla aukeavia pyörähalleja ja ylipäätään parempia pysäköinti- ja säilytyspaikkoja matkaajien omille pyörille. Myös erilaisia huolto- ja korjauspalveluja toivottiin yhdessä sähköpyörien latauspisteiden kanssa.

    Asumiselle hyvillä sijainneilla on nyt valtavasti kysyntää. Asemanseudut ovat hyviä sijainteja, koska niissä joukkoliikenteen saavutettavuus on hyvä ja ne muodostavat luontevan paikan keskustatoiminnoille. Suunnittelijoiden on kuitenkin pidettävä huolta siitä, etteivät asemanseudut pääse yksipuolistumaan pelkiksi pienten asuntojen saarekkeiksi. Kuten tutkija Christoffer Weckström blogissaan toteaa, monipuolisuus eli toimintojen sekoittaminen kaupunkirakenteessa mahdollistaa erilaisten asiointimatkojen pitämisen lyhyenä.

    Elämyksellisyyttä arjen suorittamisen ohella?

    Sujuvien matkaketjujen ja asiointien yhdistämismahdollisuuksien lisäksi joukkoliikenteen käyttäjäksi houkutteleminen vaatii vielä jotain muuta: tunnetta. Tutkimukset osoittavat, että mitä elävämpi ja moniulotteisempi kävely-ympäristö on, sitä pidempiä matkoja ihmiset ovat valmiita taittamaan raideliikenteen asemalle. Fyysisten etäisyyksien ohella tärkeitä ovat siis kokemukset saavutettavuudesta ja elämyksellisyydestä, unohtamatta miellyttävää viherympäristöä. ”Joukkoliikenne on tykkäämisbisnestä”, on YIT:n kestävästä kaupunkikehityksestä vastaava johtaja Juha Kostiainen monissa yhteyksissä osuvasti todennut.

    Vaikka monille asemat ovat suurimmaksi osaksi läpikulkupaikkoja, tulisi niissä vierailusta tehdä miellyttävää. Mukavuus, hauskuus ja yllätyksellisyys voivat olla niitä tekijöitä, jotka lopullisesti voittavat puolellensa. Monissa kaupungeissa on paraikaa erilaisia asemakeskushankkeita käynnissä. Ne ilmentävät hyvin, kuinka käsitys asemista on monipuolistunut: pelkän matkakeskuksen rakentamisen sijaan asemanseutujen kehittäminen kytkeytyy yhä useammin kaupunkirakenteen täydentämisen tavoitteisiin, ja asemista tavoitellaan monipuolisia tapahtumapaikkoja, jotka nivoutuvat toiminnallisesti osaksi muuta kaupunkiympäristöä. Esimerkiksi Seinäjoen asemanseudun yleissuunnitelmassa sekä aiemmissa Fiksu Assa ja SmartStation -hankkeissa asemalle ja sen välittömään läheisyyteen on suunniteltu omaleimaisia kulttuuritiloja niin musiikin kuin ruokakulttuurinkin puolelta. Viihdebisneksen puolelta suuret kaupungit (mm. Tampereen Kansi ja Areena, Helsingin PasilaTurun Ratapiha, Oulun asemakeskus) rakentavat ja suunnittelevat asemilleen kaupunkielämän kaupallista jatketta: viihde- ja elämyskeskuksia urheiluareenoineen, hotelleineen ja kauppakeskuksineen.

    Tulevaisuuden asemanseudut muodostuvat kohtaamisen paikoiksi?

    Jotta asemanseudut olisivat viihtyisiä ympäristöjä myös tulevaisuudessa, on toimintojen soveltuvuus eri sukupolville hyvä huomioida. Sosiaalisesti kestävä rakenne huomioi sosiaalisten suhteiden ylläpidon ja kaupunkirakenteen tarjoamat mahdollisuudet ylisukupolviseen kanssakäymiseen. Esimerkiksi Göteborgissa panostetaan asemanseutujen kehittämisessä yhteistyöhön ja sosiaalistamiseen, nk. asemayhteisöihin (Smart MR -hanke, esittelyvideo).

    Myös asemanseutukysely antaa viitteitä, että erilaiset torit, ruokatapahtumat ja konsertit voisivat houkutella kävijöitä – samalla muiden ihmisten läsnäolo lisäisi turvallisuuden tunnetta asemilla. Miellyttävää ilmapiiriä ja viihtyisyyttä lisäisivät myös kasvit, istutukset tai viherseinät, luonnonmukaisten materiaalien käyttö aseman rakenteissa sekä kulkijoita ympäröivä taide. Menovinkkinä kiinnostuneille todettakoon, että asemien soveltuvuutta arjen vähähiilisten palvelujen ja yllätyksellisten digiajan jakamistalous-toimintojen alustana tullaan kokeilemaan käytännössä Fiksu Assa -tapahtumassa 18.-21.4.2018 seitsemällä Etelä-Suomen asemalla.

    Kaikkiaan, kestävää joukkoliikennekaupunkia syntyy kokonaisvaltaisella kehittämisellä, joka puhuttelee sekä järkeä että tunnetta!

    Iina Sankala, Tampereen yliopisto & Kati-Jasmin Kosonen, MAL-verkosto

    Kirjoitus on osa BEMINE-hankkeen blogisarjaa maankäytön ja liikenteen integroinnista suunnittelussa

     

    Continue Reading
  • Kynnysarvot auttavat ymmärtämään kaupunkikudoksia – Autonomistuksen ja tiheyden välillä selkeä yhteys

    23 maalis 2018
    Iina Sankala
    2076
    5

    Kolmen kaupunkikudoksen teorian (urban fabrics) mukaan kaupunkirakenne ja kaupunkiympäristö koostuvat kolmesta osin päällekkäisestä kudoksesta: jalankulkukaupungista, joukkoliikennekaupungista ja autokaupungista. Kaupunkikudokset toimivat oman logiikkansa mukaan, jota määrittää alueen väestö- ja työpaikkatiheys, palvelut ja saavutettavuus eri kulkumuodoin sekä laaja kirjo paikallisia ja seudullisia tekijöitä, jotka joko mahdollistavat tai sulkevat pois arjen valintojen vaihtoehtoja. Kynnysarvot ovat määrällisten muuttujien raja-arvoja, joiden avulla kudoksia voidaan tunnistaa.

    Tiiviisti rakennetussa jalankulkukaupungissa arjessa pärjää pääosin kävellen, mutta myös pyöräily, joukkoliikenne ja auto ovat tyypillisiä liikkumismuotoja. Joukkoliikennekaupungissa kävellen saavutettavien kohteiden valikoima on suppeampi, mutta joukkoliikenne mahdollistaa myös autottoman elämäntavan. Autokaupunki tarjoaa auton käyttäjille mahdollisuuden elämäntapaan, jossa elinpiiri kattaa käytännössä koko kaupunkialueen, mutta varsinaiset autokaupungin alueet tunnistaa siitä, että niissä auto on välttämättömyys. Pyöräily mahdollistaa kestävän liikkumisen kaikissa kaupunkikudoksissa, joten sen edistäminen on tärkeää koko kaupunkialueella.

    Autonomistus kertoo liikkumisen vaihtoehdoista tai vaihtoehdottomuudesta

    Kaupunkikudokset pystyvät siis ylläpitämään erityyppisiä elämäntapoja. Tätä voidaan havainnollistaa tarkastelemalla asuntokuntien autonomistuksen ja tiheyden välistä yhteyttä ja sen kautta havaittavia kynnysarvoja. Tiheys on tärkeä tekijä jalankulku- ja joukkoliikennekaupungin kudoksissa. Luonnollisesti autonomistukseen vaikuttaa lukuisa joukko tekijöitä, jotka liittyvät mm. elämänvaiheeseen, varallisuuteen sekä yleisemmin asumis- ja liikkumispreferenssien yhteensovittamiseen.  Auton omistavien asuntokuntien osuuden tarkastelu suhteessa tiheyteen kertoo kuitenkin selkeästi miten yhdyskuntarakenne vaikuttaa liikkumismahdollisuuksiin.

    Oheisessa kaaviossa on esitetty asuntokuntien autonomistuksen jakauma tiheysluokittain vuodelta 2015 Helsingin seudun 14 kunnan[1] alueelta. Tiheys on määritelty asukkaiden ja työpaikkojen yhteenlaskettuna tiheytenä hehtaaria kohti (astp/ha). Vaaka-akselin tiheysmuuttuja on luokiteltu tasavälein yhden yksikön välein. Asuntokuntien autonomistus ja tiheys on laskettu 250×250 metrin tilastoruutujen avulla. Kaavion avulla voidaan havaita mielenkiintoisia tiheyden kynnysarvoja suhteessa autonomistukseen.

    Autonomistuksen jakauma muuttuu tiheyden kasvaessa

    Väljimmillä haja-asutusalueilla lähes 60 prosenttia asuntokunnista omistaa vähintään kaksi autoa ja vain noin 10 prosenttia asuntokunnista on autottomia. Tiheyden kasvaessa kahden auton asuntokuntien osuus laskee ja autottomien osuus nousee kunnes tiheys on 50-60 astp/ha. Tässä tiheydessä autottomien osuus yltää puoleen asuntokunnista. Tätä tiiviimmillä alueilla kahden auton asuntokuntien osuus pysyy noin 10 prosentissa ja autottomuusaste 50 ja 60 prosentin välillä. Korkeampi tiheys näkyy vain pienenä muutoksena asuntokuntien autonomistuksen jakaumassa.

    Liikkumismahdollisuuksien arvioinnin kannalta mielenkiintoisia ovat kaaviossa näkyvät leikkauskohdat, joissa yksiautoisuus tulee yleisemmäksi kuin kaksiautoisuus ja autottomien osuus alkaa kasvaa (noin 10 astp/ha), autottomuus tulee yleisemmäksi kuin kaksiautoisuus (noin 25 astp/ha) ja autottomuus tulee yleisemmäksi kuin yksiautoisuus (noin 50 astp/ha). (ks. kuva) Yhden auton asuntokuntien osuus on korkeimmillaan tiheysmuuttujan ollessa noin 25 astp/ha. Tässä tiheydessä puolet asuntokunnista omistaa yhden auton ja autottomien sekä kahden auton asuntokuntien osuus on 25%.

    Kuvio: Kaaviossa vaaka-akselilla yhteenlaskettu väestö- ja työpaikkatiheys ja pystyakselilla asuntokuntien jakautuminen kolmeen luokkaan: autottomiin, yhden auton asuntokuntiin ja kahden auton asuntokuntiin. Kuviossa näkyy hyvin mikä on eri tiheyksillä yleisin kolmesta luokasta sekä mitkä ovat tiheyden raja-arvot, joissa kaavion ”käyrät” leikkaavat.

    Kynnysarvot ja kudokset suunnittelun tueksi

    Nämä havainnot tukevat johtopäätöksiä, joita on tehty aiemmissa yhdyskuntarakenteen vyöhykkeisyyttä tutkivissa hankkeissa. Jalankulkukaupungissa autottoman elämäntavan mahdollistaminen tulisi ottaa suunnittelun lähtökohdaksi. Joukkoliikennekaupungissa tulisi pyrkiä mahdollistamaan autoton elämäntapa mutta realistinen tavoite on pyrkiä yhden auton yhdyskuntarakenteeseen, jossa perheet pärjäisivät halutessaan yhdellä autolla.  Autokaupungin alueilla tulisi eri keinoin tavoitella ratkaisuja, jotka mahdollistavat sen ettei jokaisella täysikäisellä tarvitse olla omaa autoa.

    Tässä kirjoituksessa on hyödynnetty BEMINE-hankkeen sekä Helsingin seudun MAL 2019 -työhön tehtävän kaupunkikudosanalyysin puitteissa tehtyä kehitystyötä.

    Ville Helminen, Suomen ympäristökeskus, SYKE

    Kirjoitus on osa BEMINE-hankkeen blogisarjaa maankäytön ja liikenteen integroinnista suunnittelussa

    Kuvan lähde: Riku Lumiaro

    [1] Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen, Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Kirkkonummi, Nurmijärvi, Sipoo, Tuusula, Vihti, Mäntsälä ja Pornainen

    Lisää aiheesta:

    Ristimäki, M., Tiitu, M., Helminen, V., Nieminen, H., Rosengren, K., Vihanninjoki, V., Rehunen, A., Strandell, A., Kotilainen, A., Kosonen, L., Kalenoja, H., Nieminen, J., Niskanen, S., Söderström, P. 2017. Yhdyskuntarakenteen tulevaisuus kaupunkiseuduilla, kaupunkikudokset ja vyöhykkeet. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 4/2017. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/176782

    Ristimäki, M., Tiitu, M., Kalenoja, H., Helminen, V., Söderström, P. 2013. Yhdyskuntarakenteen vyöhykkeet Suomessa. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 32/2013. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/41574

    Peter Newman, Leo Kosonen and Jeff Kenworthy (2016) Theory of urban fabrics: planning the walking, transit/public transport and automobile/motor car cities for reduced car dependency. Town Planning Review 87 (4) 2016. https://online.liverpooluniversitypress.co.uk/doi/abs/10.3828/tpr.2016.28

     

    Continue Reading
  • Kaupunkiseudut kartalle! Yhteiskehittämisfoorumi 13.03.2018

    5 maalis 2018
    Heli Suuronen
    1543
    0

    Kaupunkiseudut kartalle: MALPE-työn kehittäminen hallinto- ja lakiuudistusten ohjenuorana BEMINE-hankkeen yhteiskehittämisfoorumi 13.3.18 Helsingin Kalasatamassa

    Miten seudullinen MALPE-politiikka muotoutuu ja kenen ääni seudullisessa MALPE-työssä kuuluu? Entä millaiselta MALPE-työn ideaalimalli näyttää kansainvälisessä perspektiivissä? 

    Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvoston kaupungistumisen tutkimushanke BEMINE (Beyond MALPE-coordination: Integrative Envisioning) järjestivät yhteiskehittämis- ja vuorovaikutusfoorumin Bemine-tutkimuksen sidosryhmille ja kaupunkisuunnittelun asiantuntijoille sekä ammattilaisille  tiistaina 13.03.2018 klo 10:00-16:00 Helsingin Kalasataman Kellohallissa osoitteessa Työpajankatu 2, 00580 Helsinki. Foorumi oli jatkoa hankkeessa aikaisemmin pidetyille vuorovaikutustapahtumille Tieteiden talolla 31.8.2016, Helsingin Musiikkitalolla 30.3.2017 ja Kellohallilla 1.-2.11.2017.

    Kaupunkiseudut kartalle: MALPE-työn kehittäminen hallinto- ja lakiuudistusten ohjenuorana -seminaarissa loimme katsauksen seutuyhteistyön kansainvälisiin malleihin ja vertasimme MALPE-työn ideaalimallia kansainvälisiin esimerkkeihin. Samalla hahmotimme MALPE-politiikan muotoutumista ja vuorovaikutusta eri toimijoiden perspektiivistä ja MALPE-työn kehittämistä osana ajankohtaisia hallinto- ja lakiuudistuksia.

    Päivän jaossa olevat esitykset

    Jarmo Vakkuri & Ilari Karppi, Tampereen yliopistoKestävää kaupunkikehitystä järkeistämässä – maakuntauudistus MALPE-työn mahdollisuutena?

    Jouni Häkli & Kirsipauliina Kallio, Tampereen yliopisto: Kansalaiset kaupunkiseutujen kehittämisessä – alustavia tutkimustuloksia

    Vesa Kanninen, Aalto yliopistoStrategisen sopimuksellisen seutuyhteistyön kansainvälisiä kokemuksia

    Raine Mäntysalo, Aalto yliopisto: Seutujen strategisen kehittämisen uusi toimintamalli

    Koosteet työpajoista

    Kestävää kaupunkikehitystä järkeistämässä – maakuntauudistus MALPE-työn mahdollisuutena?

    Työpajassa tarkasteltiin maakuntauudistusta hallinnollisena murroskohtana, joka antaa tilaisuuden muuttaa MALPE-työn käytäntöjä sekä siihen osallistuvien eri toimijoiden rooleja ja keskinäistä työnjakoa. Tarkoituksena oli herätellä osallistujia pohtimaan MALPE-työn kokonaisuutta eri näkökulmista tilanteessa, jossa maakuntauudistus toteutuu: millaiset uudistuksen piirteet palvelevat parhaiten MALPE-työn tavoitteita?

    Mielenkiintoinen havainto oli, että myös mahdollisen maakuntauudistuksen myönteisiä piirteitä paikantamaan ohjeistettu ryhmä lähestyi tehtävänasettelua ensisijaisesti uhkaskenaarioiden kautta.

    Kansalaiset kaupunkiseutujen kehittämisessä

    SPARG-tutkimusryhmän tavoitteena oli lisätä MALPE-työtä tekevien asiantuntijoiden tietoisuutta kansalaisosallistumisen merkityksestä ja mahdollisuuksista kaupunkiseututasoisessa suunnittelussa. Samalla pyrittiin saamaan tutkimuksen tueksi käytännön toimijoiden näkemyksiä siitä, millainen voisi olla kaupunkiseututasolla suunnitteluun osallistuva kansalainen eli ”seutulainen”.

    Työpajassa nousi erityisen mielenkiintoisesti esille huomio, että seututason strategisuus ja käsiteltävien asioiden yleinen luonne voi tarkoittaa sitä, että osallistuminen ei välttämättä edellytä erityistä maankäytön, asumisen tai liikenteen asiantuntemusta, vaan kaupunkiseututasoinen kansalaiskeskustelu voidaan kiinnittää esimerkiksi siihen, millaisten arvojen pohjalta suunnittelua tehdään. Aikaisemmin kerätyssä aineistossa kaupunkiseututasoisen suunnittelun abstraktius on nähty kansalaisia etäännyttävä ilmiönä: käsiteltävät asiat ovat niin laajoja, etteivät yksittäiset kansalaiset voi niihin kiinnittyä.

    Toinen tärkeä havainto on, että jo seudullisuudesta keskusteleminen edellyttää ponnistelua ja kykyä ajatella kaupunkielämän dynamiikkaa muista kuin kuntakartan lähtökohdista.

    Miten järjestää palvelut monipaikkaisella ja monikulttuurisella seudulla?

    Työpajan tavoitteena oli kerätä tietoa siitä, miten työpajan osallistujat ymmärtävät monipaikkaisuuden ja monikulttuurisuuden ilmiöinä ja miten nämä ilmiöt näyttäytyvät konkreettisesti heidän työssään. Työpaja antoi selkeän kuvan siitä, että tutkijoiden täytyy panostaa käsitteiden avaamisen suunnittelukentällä toimivien keskuudessa, sillä työpajassa nousi ilmi, että ilmiöistä puuttuu edelleen käytännön tason ymmärrystä. Keskeiset tietotarpeet ilmenivät seuraavissa asioissa:

    • Monipaikkaisuus ymmärretään Suomessa pitkälti etätyön tekemisenä mökillä
    • Suunnittelussa puuttuu osaamista erilaisuuden/monikulttuurisuuden haltuun ottamisessa
    • Se tieto, jonka perusteella suunnitel.laan palveluita, ei välttämättä pidä paikkaansa (esim. liikennesuunnittelussa työpaikan sijainti ja ykkösasunnon sijainti eivät paljasta yksilöiden liikkumistarpeita)

    Seutujen strategisen kehittämisen uusi toimintamalli

    Työpajaosuudessa keskusteltiin esitellyn mallin hyvistä ja huonoista puolista. Malli kirvoitti kiivasta keskustelua ja sitä kehitetään eteenpäin palautteet huomioiden. Haasteina nähtiin mm. ryhmittymien muodostamisen johtaminen, jos strategiset ryhmittymät muodostuvat eri tasoille sekä epäselvät oikeusvaikutukset. Keskeisimpinä kehitysehdotuksina työpajasta nousi, että mallista tulisi tehdä joustava jotta se soveltuu erilaisille seuduille sekä se, ettei mallista tulisi maakuntalähtöinen vaan että se pohjautuisi oleellisille yliseudullisille, ylimaakunnallisille ja kv-tason verkostoille.

    Lisätietoja:
    Raine Mäntysalo: raine.mantysalo@aalto.fi
    Vesa Kanninen: vesa.kanninen@aalto.fi
    Johannes Mikkonen: johannes.mikkonen@demoshelsinki.fi
    Kati-Jasmin Kosonen: kati-jasmin.kosonen@tampereenseutu.fi

    Continue Reading
  • Osallistuminen ja osallisuus: tuttuja käsitteitä, mutta mitä ne tarkoittavat?

    27 helmi 2018
    Iina Sankala
    410
    0

    Osallistuminen ja osallisuus ovat länsimaisten demokratioiden muotisanoja julkisen hallinnon ja politiikan piirissä. Myös asukaskumppanuus, asiakaslähtöisyys ja palveluiden yhteiskehittely kuuluvat samaan retoriseen työkalupakkiin. Näiden käsitteiden näkyvyyden taustalta voidaan tunnistaa lakisääteisiä velvoitteita, tarvetta parantaa palveluiden laatua ja tehokkuutta sekä pyrkimyksiä integroida erilaisia väestöryhmiä paremmin yhteiskunnallisen toiminnan piiriin.

    Koska tavoitteet ovat yleviä, on tarpeen myös aktiivisesti kysyä, mistä lopulta puhumme näitä käsitteitä käyttäessämme. Kuka määrittelee millä tavalla pitäisi osallistua ja millaisiin asioihin? Mistä tunnistamme osallisuusvajeen? Voiko osallistumisen piiriä rajata maantieteellisesti? Entä millaisista demokratiatulkinnoista ”oikea” osallistuminen määrittyy? Onko ”tavallisen asukkaan” ääntä edes mahdollista tavoittaa?

    Kansalaisosallistuminen on yhtenä keskeisenä näkökulmana myös kaupunkiseututasoista strategista suunnittelua tutkivassa ja kehittävässä BEMINE-tutkimushankkeessamme. Vaikka kaupunkiseututasoinen strateginen suunnittelu on tärkeää kestävän kaupunkirakenteen edistämisessä, seudullisen yhteistyön demokraattisuuden perusta on kuitenkin epäselvä. Kaupunkiseudut eivät muodosta mitään vakiintunutta hallinnollista territorioita, jota jokin demokraattisesti valittu taho edustaisi. Puhuttaessa kansalaisten mahdollisuuksista osallistua ja vaikuttaa omaan elämäänsä ollaankin tekemisissä sekä erilaisten osallisuus- ja osallistumistulkintojen että julkishallinnon uusien toimintatapojen parissa.

    Siinä missä kansalaisyhteiskuntaa ei ole mielekästä ajatella intresseiltään yhtenäisenä ryhmänä, ei myöskään julkishallinto muodosta sellaista toimijajoukkoa, jota yhdistäisi yhteinen toimintatapa ja jaettu intressi. Strategisenkin suunnittelun ydinkysymyksiä on, miten ratkaista ristiriitaisia tulkintoja kaupunkien kehittämisestä eri toimijoiden kesken. Tämä on ollut suunnitteluteoreettisen keskustelun kestoteema, jota on lähestytty myös erilaisista demokratiateoreettisista lähtökohdista. Siinä missä deliberatiiviseen demokratiateoriaan kiinnittyvä kommunikatiivinen suunnitteluteoria korostaa jatkuvan vuoropuhelun keskeisyyttä ja erilaisten intressien yhteensovittamisen olennaisuutta, agonistisesta demokratiateoriasta ponnistavat suunnitteluteoriat korostavat puolestaan suunnittelun perustavanlaatuista poliittisuutta ja konfliktien näkyväksi tekemisen olennaisuutta.

    Osallistumisen ja osallisuuden käsitteet yhdistävät paitsi erilaisia demokratiatulkintoja, myös monia eri tieteenaloja. Jokainen tieteellinen näkökulma kiinnittyy myös omanlaisiinsa lähtökohtaolettamuksiin. Vaikka osallistumisesta ja osallisuudesta julkaistaan paljon tutkimuksia, tutkimukset päätyvät harvoin aktiiviseen keskusteluyhteyteen toistensa kanssa. On kuitenkin selvää, että kansalaisosallistumisen problematiikka ei aukea vain yhdestä näkökulmasta, vaan tarvitsee rinnakkain monenlaisia lähestymistapoja ja eri toimijoiden aktiivista keskinäistä vuoropuhelua.

    Tähän haasteeseen lähdimme vastaamaan monitieteisellä vertaisarvioidulla kirjahankkeella Kansalaiset kaupunkia kehittämässä. Vuonna 2002 toimitimme vastaavanlaisen oppikirjan Osalliset ja osaajat, joka tuntui kaipaavaan kipeästi päivitystä. Tuolloin ei esimerkiksi sosiaalisen median roolia osattu vielä aavistaa. Kirjassa pohditaan usean eri tieteenalan kautta ja 26 kirjoittajan voimin sitä, miten osallistumista ja osallisuutta olisi nykypäivänä tarkoituksenmukaista lähestyä. Kirja tarjoaa paitsi tuoreita teoreettis-käsitteellisiä näkökulmia, myös konkreettisia esimerkkejä eri toimijoiden kokemuksista. Artikkeleissa ovatkin esillä muun muassa sosiaaliselta asemaltaan erilaiset asukkaat, asukasjärjestöt, spontaanisti syntyneet asukasliikkeet, sekä toimijat erilaisista julkishallinnon instituutioista. BEMINE-tutkijoiden lisäksi kirjassa on kirjoittajina muun muassa tutkijoita ”sisartutkimushankkeista”,  kuten Kaupunkiaktivismi ja DAC.

    Pia Bäcklund, Tampereen yliopisto

    kansalaisetkaupunkiakehittämässä_kansi


    Continue Reading
  • Kulttuuri kaupunkien kilpailukyvyn ja vetovoimaisuuden osatekijänä

    16 helmi 2018
    Timo Tohmo
    769
    0

    Alueellisen kilpailukyvyn analysointi auttaa kaupunkiseutuja paremmin ymmärtämään sekä vahvuutensa että keinonsa omaehtoisessa kehityksessä ja strategisessa suunnittelussa. Mutta missä määrin kulttuuri ja taiteet toimivat välineenä urbaanissa kasvussa? Mikä on kulttuurin osuus investointien houkuttimena?

    Kilpailukyvyn käsite herättää kritiikkiä, mutta siitä huolimatta se näyttää saavuttaneen vahvan aseman alueiden kehittämisessä. Alueen kilpailukyvystä ja vetovoimaisuudesta kertovat mm. alueen kyky houkutella yrityksiä, työvoimaa ja matkailijoita. Richard Floridan tutkimusten perusteella ns. luovaan luokkaan liitettäviä vetovoimatekijöitä ovat mm. monipuoliset työmarkkinat ja elinympäristön laatu. Kulttuuristen tekijöiden merkitys on voimistunut tässä viime aikoina.

    Onko kulttuuripolitiikka Suomessa(kin) saanut 1990-luvulla ”uudet vaatteet” ja liittolaisen markkinoista? Kulttuuri liitetään nykyään yhä tiiviimmin turismiin, kilpailukyvyn ja urbaanin kasvun kontekstiin sekä alueellisen kehittämisen järjestelmiin, sillä kulttuuri nähdään entistä voimakkaammin alueen kilpailutekijänä. Monilla kaupunkiseuduilla yhä selvemmin ymmärretään kulttuuriin panostamisen ja alueellisen kehityksen välinen yhteys. Kulttuurin työllistämis- ja kasvumahdollisuudet nähdään yhä selkeämmin.

    Kulttuuri kietoutuu alueisiin moniulotteisesti, niin välittömästi kuin välillisestikin. Kulttuuri on yhä merkittävämpi alueellisen kilpailukyvyn osatekijä, sillä kulttuuri toimii vetovoimatekijänä kun ihmiset etsivät asuinpaikkaa, yritykset sijaintipaikkaa ja matkailijat matkakohdettaan.

    Tämä käy ilmi myös kahdessa BEMINE-hankkeessa valmistuneessa tutkimuksessa, joissa analysoidaan kulttuurin merkitystä alueelle. Tulokset osoittavat, että kulttuuri liittyy yhä enemmän kaupunkikehitykseen ja se voidaan nähdä osana alueellista / kaupunkikilpailukykyä, sillä kulttuurin uskotaan lisäävän alueen houkuttavuutta niin yritysten sijaintipaikkana kuin ihmisten asuinpaikkana. Tutkimuksissa osoitetaan, että tavat, joilla palvelut järjestetään, vaikuttavat kaupunkialueiden ihmisten hyvinvointiin ja heidän asenteisiinsa kulttuuriin. Esimerkiksi kulttuurin positiiviset vaikutukset ovat yksi tärkeimmistä argumenteista kulttuurin julkiselle tuelle.

    Kulttuuri vaikuttaa myös alueen inhimilliseen ja sosiaaliseen pääomaan, ja sitä kautta edelleen alueen kehittymiseen ja taloudelliseen kasvuun. Kulttuuriset tekijät eivät kuitenkaan ole ainoastaan väline alueellisen kilpailukyvyn parantamiseksi. Kulttuurilla on vaikutuksia identiteettiin, kulttuuripääomaan sekä alueen kehittämiskulttuuriin.

    Kulttuurin ja talouden entistä voimakkaampi yhteen nivoutuminen voi myös herättää epäilyjä taiteellisen vapauden näkökulmasta. Kulttuuria voidaan pitää itseisarvona vaikkapa alueellisen identiteetin näkökulmasta. Silti kulttuuriset tekijät ovat yhä tärkeämpiä kilpailukyvyn kannalta niiden houkutellessa yrityksiä ja ihmisiä alueelle.

    Tutustu lisää aiheeseen BEMINE-tutkimuksissa:
    Tohmo, T. (2017). “Looking for determinants of willingness-to- pay for Sibelius hall, Lahti”. Cogent Arts & Humanities 4, 1-14.
    Tohmo, T. (2018). “Kulttuuri ja talous”. Teoksessa Häkälä, P., Niskanen, R. & Vaden, A.-R.
    (toim..). ”Vaikuttava kulttuuriympäristö”, Lahden kaupunginmuseon tutkimuksia 34, Lahden kaupunginmuseo, s. 23-33.

    Continue Reading
  • TOD ja viisi askelta kestävämpään liikkumiseen

    14 helmi 2018
    Iina Sankala
    393
    0

    Transit-oriented development (TOD) on konsepti, jolla viitataan intensiiviseen joukkoliikenteeseen tukeutuvaan maankäyttöön. Se on kehitetty Pohjois-Amerikassa vastaamaan hajautuvan yhdyskuntarakenteen ja autoistumisen haasteisiin suurkaupunkialueilla. Henkilöautoliikenteen kysynnän siirtämistä joukkoliikenteeseen on pidetty keinona vähentää liikenteeseen liittyviä ongelmia kuten ruuhkautumista ja päästöjä. Pelkän joukkoliikenteen kehittäminen on hajautuneessa kaupunkirakenteessa kuitenkin todettu hankalaksi ja riittämättömäksi, sillä kehitettävien joukkoliikennekäytävien matkustajamäärät jäävät väistämättä pieniksi matalan asukastiheyden takia. Ratkaisuun on siis sisällytettävä maankäytön tiivistäminen, jolloin seudullista kasvua ohjataan palvelutasoltaan hyville joukkoliikennekäytäville.

    TOD integroi joukkoliikennettä ja maankäyttöä

    Suomalaisessa kaupunkisuunnittelukeskustelussa on jo pitkään puhuttu tiivistämisestä ja joukkoliikenteeseen tukeutuvasta kaupunkirakenteesta, joten miksi TOD on konseptina hyödyllinen? TOD-konseptiin sisältyy muitakin ulottuvuuksia kuin pelkkä tiiviys. Englanniksi TOD-konsepti on kuvattu maankäytön “viiden D:n” kautta (vapaasti suomennettuna):

    1. Density (tiiviys)
    2. Diversity (monipuolisuus)
    3. Design (katutila)
    4. Distance to transit (etäisyys pysäkille)
    5. Destination accessibility (saavutettavuus joukkoliikenteellä)

    Näistä ulottuvuuksista jokainen on olennainen TOD-konseptin toiminnallisuuden kannalta ja vaikuttavat eri tavoilla joukkoliikenteen kilpailukykyyn. Vaikka tiiviys on tärkein edellytys laadukkaalle joukkoliikenteelle, pelkällä tiiviydellä ei kuitenkaan TOD-konseptin teorian perusteella saada aikaiseksi tarvittavaa kilpailukykyä.

    Monipuolisuudella tarkoitetaan toimintojen sekoittumista. Ensisijaisesti tällä tarkoitetaan lähipalveluiden tarjoamista asuinalueille, sillä näin palveluihin suuntautuvat matkat pysyvät lyhyinä ja siten jalan kuljettavina. Työpaikkojen ja asuntojen sijoittaminen samalle alueelle saattaa myös olla viisasta, sillä tämä tukee alueen palvelurakennetta. TOD-konseptiin ei kuitenkaan sisälly ajatusta työpaikkaomavaraisuudesta, sillä työmatkat todennäköisesti suuntautuvat koko työssäkäyntialueelle, eikä työpaikkojen ja asumisen sekoittamisella siten suoraan saada lyhennettyä työmatkojen pituuksia.

    Katutila-ulottuvuus pitää sisällään sekä katuverkon rakenteen sekä infrastruktuurin ja katutilan laadun. Katuverkon rakenne vaikuttaa kävelyetäisyyksiin, joten esimerkiksi umpikujia tulisi välttää. Ulottuvuuden muut osatekijät puolestaan vaikuttavat kävelyn miellyttävyyteen ja siten hyväksyttävän kävelymatkan pituuteen. Kävelyetäisyys on kuitenkin käytännön syistä rajattu jo kävelyn hitauden takia. Hyväksyttävänä kävelyetäisyytenä pysäkille käytetään TOD-konseptissa yleensä 800 metriä, toki tiedostaen että todellisuudessa hyväksyttävä etäisyys on yksilöstä ja olosuhteista riippuvaista. Varsin optimistisen kävelyetäisyyden taustalla lienee ajatus siitä, että katuverkon osatekijät ovat kunnossa ja että kohteena on tiheän vuorovälin raideliikenneyhteys. Jos osatekijöissä on puutteita on siis varauduttava siihen, että joukkoliikenteeseen tukeutuva alue on pienempi.

    Viimeisenä ulottuvuutena on saavutettavuus joukkoliikenteellä, jolla pyritään takaamaan riittävät yhteydet koko kaupunkiseudulle. Koska täydelliseen palvelu- ja työpaikkaomavaraisuuteen ei pyritä, kaupunginosan tulee linkittyä muihin samankaltaisiin alueisiin, jolloin kävely-yhteydet joukkoliikennematkan kummassakin päässä toimivat.

    TOD lieventää joukkoliikenteen heikkouksia

    TOD-konseptin ulottuvuuksilla pyritään edistämään joukkoliikenteen käyttöä lieventämällä joukkoliikenteen heikkouksia. Yhtenä suurimpana heikkoutena on pidetty nk. viimeisen kilometrin ongelmaa, eli yhteyksiä pysäkiltä kotiovelle. Koska kävely on yleisin ja usein kätevin tapa saavuttaa joukkoliikenne, on kävelyn edistämistä korostettu. Samalla tuetaan myös kansanterveydellisiä tavoitteita, kun arkiliikunnan edellytykset ovat paremmat. Toinen joukkoliikenteen heikkous, mihin TOD-konsepti vaikuttaa, on matkojen ketjuttamisen hankaluus. Kun palvelut sijaitsevat joukkoliikennepysäkkien yhteydessä, eli matkan “nivelkohdissa”, on asiointi- ja kauppamatkojen ketjuttaminen esimerkiksi työmatkan yhteyteen helpompaa.

    TOD-konsepti ei siis sinällään tarjoa mitään mullistavaa uutta, mutta se on silti konseptina hyödyllinen. TOD paketoi yhteen hyviä maankäytön ja joukkoliikenteen yhteensovittamisen käytäntöjä.

    Christoffer Weckström  

    Tämä kirjoitus käynnistää BEMINE-hankkeen blogisarjan maankäytön ja liikenteen integroinnista suunnittelussa

    Lisälukemista

    • CERVERO, R. and KOCKELMAN, K., 1997. Travel demand and the 3 Ds: density, diversity, and design. Transportation Research Part D: Transport and Environment, 3, sivut. 1999-1219.
    • EWING, R. and CERVERO, R., 2010. Travel and the Built Environment. American Planning Association. Journal, 76(3), pp. 265-294.
    • RENNE, J.L., 2009. From transit-adjacent to transit-oriented development. Local Environment, 14(1), pp. 1-15.
    • WECKSTRÖM, J.C. 2016. Transit-oriented development in Helsinki capital region. Diplomityö, Aalto-yliopisto.
    Continue Reading
  • Kaupunkiseutujen strategisen kehittämisen malli: BEMINE Rakkaudesta tieteeseen -tapahtumassa 14.2.

    8 helmi 2018
    Vesa Kanninen
    396
    1

    Suomen Akatemian Rakkaudesta tieteeseen -tapahtuma järjestetään 14.2.2018 Finlandia-talolla. Tapahtuma kokoaa yhteen tutkijat, päättäjät ja tutkitusta tiedosta kiinnostuneet kansalaiset. Päivän aikana strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamat hankkeet esittelevät tutkimustuloksiaan ja toimintaansa. Lisäksi tutkijat ja päättäjät kohtaavat ratkaisuriihissä, joissa myös yleisöllä on mahdollista osallistua keskusteluun. Tämän vuoden teemoja ovat Turvallinen, joustava ja uudistuva yhteiskunta sekä Täysivaltainen kestävä kansalaisuus.

    BEMINE-hanke on mukana tapahtumassa. Esittelemme kehittelemäämme toimintamallia seutujen strategisen kehittämisen työkaluksi. Mallin tavoitteena on luoda kannusteita seutujen joustavaan strategiseen suunnitteluun. Mallissa sitoutuneiden seuturyhmittymien vapaamuotoiset strategiat kytketään lakisääteiseen seudulliseen suunnitteluun joustavien, skaalautuvien, vuorovaikutteisten sekä pitkäjänteisten sopimuskäytäntöjen kautta. Se rakentuu ajatukselle valtion kanssa neuvottelevista seudullisista yhteenliittymistä, joiden osallistujat – ja täten seudullinen kattavuus – määrittyvät erikseen kunkin tavoitellun strategisen tavoitteen osalta. Malli huomioi tulevan maakuntauudistuksen ja ottaa kantaa maankäyttö- ja rakennuslain sekä tielain uudistamiseen.

    Tervetuloa keskustelmaan! Tilaisuuteen voi ilmoittautua täällä.

    Continue Reading
  • Bemine tutkijoiden ja sidosryhmien yhteistapaaminen Tampereella 29.1.2018

    26 tammi 2018
    Heli Suuronen
    440
    0

    BEMINE-tutkijoiden, Tampereen kaupunkiseudun ja ympäristöministeriön yhteistapaaminen Tampereella 29.1.2018

    Bemine-tutkimuskonsortion Tampereen yliopiston tutkijoiden, Tampereen kaupunkiseudun ja Ympäristöministeriön kesken järjestettiin keskusteleva tilaisuus alueidenkäytön suunnittelun uudistamisen suuntaviivoista. Keskustelutilaisuus pidettiin 29.1.2018 Technopolis Yliopistonrineellä Tampereella. Paikalla oli kattava edustus paikallisia maakunnan edustajia ja edustajia seututyöryhmistä, valtion virastoista, Tampereen kaupungilta sekä ympäristöministeriöstä ja Tampereen yliopistolta. Alustuksissa ja työryhmissä käsiteltävinä aiheina olivat vuorovaikutus kuntien keskinäisessä sekä kuntien ja valtion välisessä yhteistyössä, luottamushenkilöiden ja asiantuntijoiden välinen yhteistyö, työnjako eri toimijoiden ja kaavatasojen välillä sekä kansalais- ja elinkeinoelämän osallistuminen seututasoiseen suunnitteluun. Työpajoista kerättyjä tietoja hyödynnetään Bemine-tutkimushankkeissa ja osana MRL-uudistuksen vaikuttamistyötä.

    Päivän esitykset:

    Aleksi Jäntti, apulaispormestari: Tampereen kaupunkiseudun mal-työ ja kaupungin tervehdys

    Kaisu Kuusela, seutusuunnittelupäällikkö: Kaupunkiseudun näkökulmia alueidenkäytön suunnittelujärjestelmän uudistamisen suuntaviivoista

    Antti Irjala, ympäristöneuvos, YM: Maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus

    Jouni Häkli, professori, Tay: Ketterät kaupunkiseudut ja demokratian dilemma

    Pia Bäcklund, vanhempi tutkija, FT, Tay: seutuyhteistyö demokratian näkökulmasta -alustavia tutkimustuloksia

     

    Lisätiedot:

    Kaupunkiseutu: Kaisu Kuusela, kaisu.kuusela@tampereenseutu.fi

    MAL-verkosto: Kati-Jasmin Kosonen, kati-jasmin.kosonen@tampereenseutu.fi

    Tay Johtamiskorkeakoulu: Pia Bäcklund, pia.backlund@uta.fi

    Continue Reading
  • Hiekkalaatikolla – tiedon jakamisen haasteita kaupunkiseuduilla

    19 joulu 2017
    Iina Sankala
    575
    0

    Kaupungit ovat tyyppiesimerkki organisoidusta kompleksisuudesta, lukuisien toisiinsa vaikuttavien systeemien, prosessien ja toimijoiden vuorovaikutusverkosta. On ymmärrettävää, että usean eri kunnan tai kaupungin yhteistyö ei ole helposti – tai lainkaan – yhden toimijan hahmotettavissa.

    BEMINE-hankkeessa toteutettiin keväällä 2017 kysely, jolla tuotettiin tietoa koko konsortiolle sekä keskeisille sidosryhmille kaupunkiseututasoiseen suunnitteluun ja kehittämiseen liittyvistä tietotarpeista sekä tiedon hallinnan ja hyödyntämisen välineistä. Kysely osoitettiin MAL-verkoston jäsenistölle sekä hankkeen tutkimustiimien kotimaisille kohdealueille. Kyselyyn vastasi 111 henkilöä yli 30 eri kunnasta ja seitsemältä kaupunkiseudulta. Tässä blogissa käsitellään teemoja, jotka erottuivat selkeimmin sekä numeerisesta kyselyaineistosta että avovastauksista.

    Tieto on valtaa kenen tuottama tieto?

    Kysely vahvistaa käsitystä siitä, että sektori- ja kuntarajat ovat edelleen huomattava este tiedonkululle. Tärkeänä pidettyjä tietolähteitä koskevassa kysymyksessä vastauksista hahmottui jyrkkä ero oman kunnan ja seudun toisen kunnan selvitysten arvostamisen välillä. Siinä missä oman kunnan tekemät ja teettämät selvitykset olivat käytännössä kaikkien vastaajien mielestä erittäin tai melko tärkeitä, naapurikunnan teettämiä selvityksiä samassa määrin arvotti vain noin puolet vastaajista. Tiedon käyttämiseen liittyvä vallankäytön aspekti nousi esiin kyselyn avovastauksissa:

    ”Joillekin tieto on valtaa: ei jaeta. Jos tieto on vain tietoa, sitä on helpompi jakaa.” 
    ”Jotkut jakaa tietoa mielellään, toiset pitää omanaan (tietoa ja siihen ehkä liittyvää valtaa).” 

    Kuntalaiset nähtiin tiedon lähteinä ennemmin yksilöi kuin yhteisöjensä kautta. Heille suunnattuja kyselyjä pidettiin kyl rkeänä tietolähteenä (täysin tai jokseenkin samaa mieltä 89 % vastaajista), mutta järjestäytyneet kansalaiset eli yhdistykset ja kansalaisjärjestöt nähtiin vähemmän tärkeinä tietolähteinä (59 %). Sosiaalisen median ja kaupunkiaktivismin aikakaudella kuntalaisten omaehtoisesti tuottaman tiedon ja kansalaiskeskustelun vähäistä roolia voidaan pitää jopa yllättävänä tuloksena. 

    Kokemuksellisen kansalaistiedon sijaan vastaajat painottivat huomattavassa määrin asiantuntijatiedon merkitystä. Sen lähteinä vastaajat mainitsivat muun muassa kansainväliset referenssit, toimialan omat selvitykset ja ammattilehdet, oman kertyneen asiantuntemuksen ja niin sanotun hiljaisen tiedon. MALPE-työ näyttäytyykin kyselyn perusteella vahvan professionaalisena, jopa viranhaltijavetoisena toimintana. 

    Hallintorajat – siinä paha missä mainitaan

    Eri toimijoiden asenteiden ohella tiedon jakamisen esteinä nähtiin toimintaympäristön kompleksisuus ja tiedonjaon kanavien riittämättömyys. Avovastauksissa kuvattiin muun muassa, että tietoa tuotetaan sellaisissa määrin, ettei kaikkeen itselle edes jossain määrin tarpeelliseen yksinkertaisesti ehdi perehtyä. Ei ole välttämättä tietoa siitä, mitä tietoa eri sektorit tuottavat ja mistä tietoa on saatavilla.

    ”Kollegiaalisella tasolla tiedonvälitys toimii, virasto- ja luottamuselintasolla ei niin hyvin. Syinä sektorien kilpailu arvostuksesta ja määrärahoista sekä kuntien välinen kilpailu asukkaista ja yrityksistä.” 
    ”Omalla hallinnonalalla on todella hyvä yhteistyö Suomen vastaavien kaupunkien kanssa. Eri sektoreiden välillä vallitsee vieläkin osittain oma hiekkalaatikko -ajattelu, vaikkakin se on pikku hiljaa vähenemässä.”

    Nämä lainaukset kuvaavat hyvin kontrastia eri alojen sisäisen ja hallinnon eri rajat ylittävän tiedonjaon sujuvuudessa. Siinä missä 94 % vastanneista oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä väitteestä Tietoa jaetaan riittävästi oman hallinnonalani sisällä, vain runsas puolet oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että Tietoa jaetaan riittävästi eri sektoreiden välillä. Peräti vähemmistöön vastaajien joukossa jäivät he, jotka olivat samaa mieltä seudun kuntien välisen tiedonjaon riittävyydestä. 

    Kiinnostava ero syntyy, kun tiedonsaannin kysymys kehystetään vastaajan oman tehtävänkuvan kautta. Vaikka suuri osa vastaajista koki, ettei tietoa jaeta riittävästi seudun kuntien tai eri sektoreiden välillä, omaan työhönsä liittyvän tiedon saantia he eivät kokeneet samoissa määrin riittämättömäksi.

    blogiin_taulukot

    Nämä erot vastaajien omakohtaisten kokemusten ja yleisten käsitysten välillä herättävät kysymyksiä. Vahvistavatko työyhteisön kahvipöytäkeskustelut kenties tarpeettomasti näkemystä kunta- ja hallintorajojen estevaikutuksesta? Vai voiko olla, että vastaajat kaunistelevat vastauksissaan oman työnsä sujuvuutta? Eikö seudullisuus näy vastaajien arjen työssä? Hahmottavatko vastaajat olevansa seudullisia toimijoita?  

    Seudullinen tietoyhteistyö kantamaan hedelmää

    Väitämme, että vakiintunut yhteistyö madaltaa seudullisen tiedonjaon esteitä. Hyvinä esimerkkeinä vastaajat mainitsivat Helsingin kaupungin tietokeskuksen sekä Tampereen kaupunkiseudun seututoimiston, joka on vakiinnuttanut asemansa yhteistyö-, tiedonvälitys-, kehittämis- ja suunnittelufoorumina.

    Näistä maininnoista huolimatta Helsingin tai Tampereen seutuja edustavat vastaajat eivät olleet merkittävästi keskivertoa tyytyväisempiä seudulliseen tiedonjakoon. Voi toki olla, että vaatimukset seudullista tiedonjakoa kohtaan ovat kiristyneet käytäntöjen kehittymisen myötä: tieto paitsi lisää tuskaa, myös nostaa odotuksia. Toisaalta näiden seutujen toimijat pitivät keskivertoa tärkeämpinä seudullisen organisaation tai seudun toisen kunnan tuottamaa tietoa, mikä viestii hyvää seutuyhteistyön tiedonjaon toiminnasta.

    Seudullisen tietoyhteistyön tärkeys nousi esiin myös BEMINE- ja URMI-hankkeiden yhteisessä Urban Forum -tapahtumassa. Useassa eri työpajaryhmässä esitettiin seudullisten tietomallien tai tiedonjakokäytäntöjen kehittämistä osana maankäyttö- ja rakennuslain uudistusta. Lue lisää työpajoista täältä. 

    Joulu on antamisen aikaa, mutta tietoa pitäisi jakaa ympäri vuoden. 

    Outi Suppanen & Iina Sankala 

    Continue Reading
  • Mikä muuttaa kaupunkeja Suomessa?

    28 marras 2017
    Otto-Wille Koste
    515
    0

    Keskustelu kaupungistumisesta ja sen tulevaisuudesta on vilkasta sote- ja maakuntauudistuksen nostaessa uusia teemoja julkiseen keskusteluun. Mukana keskustelussa on sekä tutkimukseen että arvoihin pohjautuvia argumentteja. Esittelemme muutosvoimia, jotka ajavat kaupungistumista Suomessa ja vaikuttavat merkittävästi kaupungistumisen luonteeseen ja sitä kautta meidän arkeemme. Näitä tekijöitä on kartoitettu BEMINE- ja URMI-hankkeissa, jotka yrittävät muodostaa käsityksen suomalaisesta kaupungistumisesta.  

    Maahanmuutto kasvattaa väkilukua

    Maahanmuutto on sekä merkittävä muutosvoima että epävarmuustekijä, kun kaupungistumiskehitystä ennakoidaan kansallisella ja globaalilla tasolla. Suomeen suuntautuvan maahanmuuton tärkeimpiä syitä ovat perhesyyt, työ ja opiskelu, joten ulkomaalaistaustaisen väestön osuus kasvaa Suomessa jatkossakin, vaikka turvapaikanhakijoiden määrä ei kääntyisikään uuteen nousuun.

    On mahdollista, että maahanmuutto kuitenkin kasvaa todella merkittävästi. EU:n rajamailla on yli 20 miljoonaa pakon edessä muuttanutta ihmistä, joista harvat palaavat kotiseuduilleen. Myös muun muassa Lähi-idän krooninen kriisitilanne sekä Afrikan nopea väestönkasvu sysäävät ihmisiä liikkeelle.

    Maahanmuuton merkitys suomalaiselle kaupungistumiselle on suuri, sillä toistaiseksi maahanmuutto on suuntautunut etenkin suurimmille kaupunkiseuduille. Merkittävää on myös se, että maahan muuttavan väestön määrään vaikuttavat enemmän globaalit kehityskulut ja kansallinen politiikka kuin kaupunkien omat päätökset.

    Teollisuus saattaa palata kaupunkeihin

    Suomen talous on palveluvaltaistunut lähes koko itsenäisyyden ajan. Samaan aikaan palvelualojen työpaikat ovat keskittyneet kaupunkiseuduille, mikä on vahvistanut kaupungistumiskehitystä.

    Teknologinen kehitys voi tuoda kuitenkin myös teollista tuotantoa takaisin kaupunkeihin. Entinen ei toki palaa, mutta esimerkiksi 3D-tulostuksen myötä voi löytyä uusia tapoja järjestää tuotantoa. Kun tuotanto sijaitsee lähempänä kuluttajaa, tuotteiden kehittäminen ja valmistamisen yhdessä kuluttajan kanssa samoin kuin uudenlaiset kiertotalousratkaisut tulevat mahdollisiksi.

    Kaupungissa sijaitsevat kiinteistöt ovat helposti muutettavissa rahaksi

    Suurista kaupungeista on vuoden 2008 jälkeen tullut globaalin pääoman turvasatamia. Varsinkin Lontoo ja New York ovat pitkään houkutelleet kansainvälistä pääomaa. Viime aikoina pääoma on virrannut myös muihin kaupunkeihin, kuten Amsterdamiin ja Vancouveriin. Suomenkin kiinteistökauppojen transaktiovolyymi on kuluvana vuonna nousemassa kaikkien aikojen ennätykseen. Edellinen ennätys tehtiin viime vuonna ja se on ylittymässä reilusti. Ulkomaisten sijoitusten osuus vuoden 2017 transaktiovolyymistä nousee yli 80 prosentin, mikä ylittää selvästi aiemman 60 prosentin ennätystason vuonna 2007.

    Maan sisällä asuntomarkkinoilla rahoituksessa on tapahtunut suuri muutos. Aikaisemmin koko maa oli AAA-luottoluokituksen aluetta, mutta nykyään jo keskisuurten kaupunkien reuna-alueilla rahoituksen lainaehdot voivat tiukentua. Rahoituksen hinta voi olla moninkertainen eikä kaikilla paikkakunnilla välttämättä saa lainaa esimerkiksi remontteihin.

    Keskeisessä osassa kummassakin kehityksessä on likviditeetti eli se, miten helposti sijoitus on muutettavissa rahaksi. Kun kaupungit kasvavat, ne koetaan turvallisiksi sijoitus- ja rahoituskohteiksi, sillä niissä sijaitsevat kiinteistöt  saa todennäköisesti myytyä tarpeen tullen. Kasvavien kaupunkien ulkopuolelle näin ei välttämättä ole. Onko tämä tekijä, joka vauhdittaa kaupungistumista ja keskusten ulkopuolisten alueiden näivettymistä, vai pakottaako se pikemminkin ihmiset jäämään asumaan sijoilleen?

    Ihmisten elämä ei rajoitu kunnan rajojen sisälle

    Yhdyskuntarakenteen hajautuminen on jatkunut pitkään, mutta viime vuosina etenkin suuret kaupunkiseudut ovat alkaneet tiivistyä ja kehittyä yhä monikeskuksisimmiksi.

    Ihmisten elämä on kasvavissa määrin monipaikkaista ja kuntarajojen välillä on kasvavassa määrin työssäkäyntiin, opiskeluun, yritystoimintaan ja palvelujen käyttöön liittyviä yhteyksiä ja liikkumista. Vuorovaikutus korostuu erityisesti suurimpien kaupunkiseutujen välillä ja silloin kun perustana on hyvin toimiva ja monipuoliset liikkumismahdollisuudet tarjoava liikennejärjestelmä.

    Aluerakenteen kannalta merkittävää onkin, kuinka liikenneyhteyksiä kehitetään. Nopeilla junayhteyksillä Helsingistä Tampereelle ja Turkuun sekä Tallinnaan voi olla suuria vaikutuksia kaupungistumiskehitykseen.

    Ihmiset haluavat asua keskustoissa – ainakin toistaiseksi

    Keskustamaisen kerrostaloasumisen suosion kasvu ja omakotitalotoiveiden väheneminen on ollut vähitellen kehittyvä trendi viime vuosikymmeninä. 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä kaupunkiseutujen kasvu suuntautui vahvasti ympäryskuntien pientaloalueille, mutta 2010-luvulla kehitys on kääntynyt keskuskaupunkien kasvuksi. Varsinkin nuorempaa sukupolvea houkuttelevat asuinalueet, joissa on palveluita ja hyvät liikenneyhteydet.

    On kuitenkin mahdollista, että liikenteen ja logistiikan automatisaatio sekä digitalisaatio muuttavat trendin suunnan. Jos töiden tekeminen ei vaadi päivittäistä matkustamista, tuotteet ja palvelut on edullista kuljettaa joka paikkaan ja liikkuminen on helppoa, rauhallisessa ympäristössä sijaitsevan pientaloasumisen vetovoima voi kasvaa merkittävästi.

    Yhteisöt ja koettu elämänlaatu houkuttavat kaupunkeihin

    Elävän kaupunkikulttuurin merkitys vetovoimatekijänä lienee laajalti tunnustettu asia, mutta voiko marginaaleistakin (tilojen villit tilapäiskäytöt, kulttuuriset nichet) syntyä houkuttelevuutta, joka näkyisi kaupunkien kasvuna? Näyttäisi, että jopa some-käyttäytymisellä voi olla merkitystä kaupungistumiskehityksen kannalta, sillä kuluttajakäyttäytymiseen vaikuttavat trendit leviävät siellä nopeasti. Instagramiin ikuistettu urbaani pörrääminen ohjaa samanhenkisten kaupunkilaisten valintoja. 

    Kaupunkiaktivismi ja sen kautta syntyvät uudenlaiset julkiset tilat voivat toimia niin siltoina yrittäjyyteen kuin laajempina elämänlaadun lähteinä. Syntyneet tilapäiset tai pysyvät yhteisöt tarjoavat kiinnittävät ihmisiä kaupunkeihin mielekkään tekemisen ja yhdessäolon kautta. Kerran urbaaneiksi muodostuneista tottumuksista tulee monen uusi normaali.

    Miksi juuri nämä voimat?

    Vaikka kaupungistumiseen vaikuttavat monet globaalit kytkennät, kaupungistumiskehitys voi edetä eri puolilla maailmaa aivan eri tahtia ja saada erilaisia ilmiasuja kansallisesti. Olemme URMI- ja BEMINE-hankkeiden yhteistyönä suhteuttaneet kansainvälistä tutkimuskirjallisuutta Suomen kehitystrendeistä kerättyyn tietoon, jotta pääsisimme kiinni juuri Suomen kannalta kiinnostavimpiin muutosvoimiin. Lisäksi useat maamme kaupunkikehityksen parissa työskentelevien asiantuntijat ovat kertoneet meille työpajoissa ja haastatteluissa, mitkä muutosvoimat heitä eniten askarruttavat ja mistä epävarmuustekijöistä he kuulisivat mielellään lisää.  

    Otto-Wille Koste, Johannes Mikkonen & Kaisa Schmidt-Thomé

    Lähdeaineistoa:
    Jauhiainen et al. (2017). Teema: Turvapaikkaprosessin maantiede ja vuoden 2015 turvapaikanhakijat Suomessa. Keskustelua. Terra 29:1. http://urmi.fi/portfolio/turvapaikkaprosessin-maantiede-suomessa/
    Antti Rehunen, Suomen ympäristökeskus: Kaupungistumisen nykykehitys ja sen haasteet https://drive.google.com/file/d/1hTixRFqELrtbaFVx3Yi3fjkQU5YgxBMm/view
    Damiano Cerronen “metamorfologia”. http://www.spinunit.eu/metamorphology-tampere/

    Continue Reading