Kaupungistuminen tuo kasvua ja levittää hyvinvointia

17 marras 2017
Hannu Tervo
127
0

Kirjoitus on alunperin julkaistu Näkökulmapalstalla Aamulehdessä 6.11.2017

Heikki A. Loikkanen ja Hannu Tervo

Näkökulma: Perusyhteyksien ylläpito maan eri osiin ja maaseudulle on kuitenkin koko väestön intressissä. Suomalaiset arvostavat asumisen valinnan mahdollisuuksien säilymistä.

Kaupungistuminen tuo kasvua Suomessa ja levittää hyvinvointia.

Aluekehitys on suurten kaupunkialueiden hyväksi keskittävää. Keskittymisen myötä kasvava tuottavuus luo kilpailukykyä ja kasvua, paitsi kasvualueille, myös koko kansantalouteen.

Kaupunkiväestön kasvu ei ole uusi ilmiö. Vuoden 1860 Suomessa kaupunkiväestön osuus oli noin 5 prosenttia ja vuonna 2010 yli 70 prosenttia.

Tänä 150 vuoden ajanjaksona 1860–2010 henkeä kohti laskettu bruttokansantuote kasvoi noin 20-kertaiseksi.

Urbanisaation kääntöpuolena on väestön väheneminen suuressa osaa muuta maata. Kasvun katvealueita Suomen kaltaisessa harvaan asutussa ja pitkien etäisyyksien maassa on paljon. Pienemmät kaupungitkaan eivät enää pärjää. Maan miljoonasta omakotitalosta viidennes on autiotaloja. Asuttuja neliökilometrejä maan pinta-alasta on poistunut kiihtyvästi.

Kaupungistumisen rinnalla alueelliset hyvinvointi- ja tulotasoerot ovat tasoittuneet, autioitumiskehityksestä huolimatta. Tätä aluekehityksen toista vahvaa trendiä ei ole huomattu niin hyvin kuin kaupungistumista.

Köyhimmillä alueilla henkeä kohti laskettu bruttokansantuote on kasvanut vauraita alueita nopeammin. Alueiden bruttokansantuote-erojen kaventuminen oli sotien jälkeen voimakasta. Kaventuminen hidastui ja jopa pysähtyi 1980-luvulla, mutta viimeiset tiedot 2000-luvulta kertoisivat seutukuntien välisten tuloerojen uudelleen supistuneen.

Politiikalla on ollut ja tulee edelleen olla tärkeä rooli kehityksen ohjaamisessa. Verotus ja tulonsiirrot tasoittavat alueiden välisiä tuloeroja. Käytettävissä olevilla tuloilla mitatut alue-erot ovat pienempiä kuin erot bruttokansantuotteessa asukasta kohti.

Jos asumiskustannusten erot Suomessa huomioitaisiin, alue-erot näyttäytyisivät vielä pienempinä.

Kehitysaluepolitiikka oli alkujaan etelän ulkopuolisten maaseutualueiden infrastruktuurin rakentamista ja teollistamista. Infrastruktuurin rakentaminen piti syrjäisemmätkin alueet kehityksessä mukana. Korkeakoulujen perustamisella maakuntiin on ollut suuri vaikutus aluekehitykseen, suurempi kuin aikanaan ajateltiinkaan.

Perimmältään kehitys on kuitenkin markkinavetoista. Globaalikehityksen muutosvoimat kuten tuotannontekijöiden liikkuvuus ja kasautumishyödyt heijastuvat alueelliseen työnjakoon ja erityyppisten alueiden kehitysmahdollisuuksiin myös Suomessa. Monet kriittiset alueellisen kilpailukyvyn tekijät kuten alueiden osaamispääoma ja innovaatiokyky suosivat dynaamisia kaupunkitalouksia.

Suomalaisten kaupunkialueiden hajautuminen pääkaupunkiseutua myöten on puolestaan kilpailukykyhaitta, jonka korjaaminen on käynnistynyt keskustojen kehittämishankkeilla sekä yhdyskuntarakenteiden eheyttämisellä.

Ihmisten ja yritysten sijaintivalinnat ratkaisevat myös vastaisuudessa alue- ja kaupunkikehityksen suunnan. Ihmiset seuraavat pääsääntöisesti työpaikkoja, mutta koulutustason kasvaessa vaikutussuunta kääntyy. Tietovaltaisessa, luovassa taloudessa yritykset ja työpaikat seuraavat ihmisiä, joille miellyttävän elinympäristön ohella monipuolinen palvelutarjonta on tärkeää.

Tulevassa aluekehityksessä on kaksi tärkeää kysymystä. Ensimmäinen on, miten kaupunkitalouksien kehitys parhaiten tukee maan kilpailukyvyn kehitystä. Hyvinvointi-Suomi tarvitsee Helsingin seudun lisäksi myös muita vahvoja kasautumishyötyihin nojaavia kaupunkitalouksia aluevaikutuksineen.

Toinen tärkeä kysymys on, miten eri alueet ja niiden hyvinvointi kehittyvät. Väestökatoalueilla perusinfrastruktuuria on vaikea ylläpitää. Perusyhteyksien ylläpito maan eri osiin ja maaseudulle on kuitenkin koko väestön intressissä. Suomalaiset arvostavat asumisen valinnan mahdollisuuksien säilymistä. Myös ulkomaalaisten kiinnostus Suomen maaseutuun on heräämässä.

Kirjoittajat ovat emeritusprofessoreita, Loikkanen Helsingin yliopiston kaupunkitaloustieteessä ja Tervo Jyväskylän yliopiston aluetaloustieteessä. Tervo toimii osa-aikaisesti Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen Kaupungistuva yhteiskunta-ohjelmassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *