Blogi BACKEND

  • Mikä muuttaa kaupunkeja Suomessa?

    28 marras 2017
    Otto-Wille Koste
    140
    0

    Keskustelu kaupungistumisesta ja sen tulevaisuudesta on vilkasta sote- ja maakuntauudistuksen nostaessa uusia teemoja julkiseen keskusteluun. Mukana keskustelussa on sekä tutkimukseen että arvoihin pohjautuvia argumentteja. Esittelemme muutosvoimia, jotka ajavat kaupungistumista Suomessa ja vaikuttavat merkittävästi kaupungistumisen luonteeseen ja sitä kautta meidän arkeemme. Näitä tekijöitä on kartoitettu BEMINE- ja URMI-hankkeissa, jotka yrittävät muodostaa käsityksen suomalaisesta kaupungistumisesta.  

    Maahanmuutto kasvattaa väkilukua

    Maahanmuutto on sekä merkittävä muutosvoima että epävarmuustekijä, kun kaupungistumiskehitystä ennakoidaan kansallisella ja globaalilla tasolla. Suomeen suuntautuvan maahanmuuton tärkeimpiä syitä ovat perhesyyt, työ ja opiskelu, joten ulkomaalaistaustaisen väestön osuus kasvaa Suomessa jatkossakin, vaikka turvapaikanhakijoiden määrä ei kääntyisikään uuteen nousuun.

    On mahdollista, että maahanmuutto kuitenkin kasvaa todella merkittävästi. EU:n rajamailla on yli 20 miljoonaa pakon edessä muuttanutta ihmistä, joista harvat palaavat kotiseuduilleen. Myös muun muassa Lähi-idän krooninen kriisitilanne sekä Afrikan nopea väestönkasvu sysäävät ihmisiä liikkeelle.

    Maahanmuuton merkitys suomalaiselle kaupungistumiselle on suuri, sillä toistaiseksi maahanmuutto on suuntautunut etenkin suurimmille kaupunkiseuduille. Merkittävää on myös se, että maahan muuttavan väestön määrään vaikuttavat enemmän globaalit kehityskulut ja kansallinen politiikka kuin kaupunkien omat päätökset.

    Teollisuus saattaa palata kaupunkeihin

    Suomen talous on palveluvaltaistunut lähes koko itsenäisyyden ajan. Samaan aikaan palvelualojen työpaikat ovat keskittyneet kaupunkiseuduille, mikä on vahvistanut kaupungistumiskehitystä.

    Teknologinen kehitys voi tuoda kuitenkin myös teollista tuotantoa takaisin kaupunkeihin. Entinen ei toki palaa, mutta esimerkiksi 3D-tulostuksen myötä voi löytyä uusia tapoja järjestää tuotantoa. Kun tuotanto sijaitsee lähempänä kuluttajaa, tuotteiden kehittäminen ja valmistamisen yhdessä kuluttajan kanssa samoin kuin uudenlaiset kiertotalousratkaisut tulevat mahdollisiksi.

    Kaupungissa sijaitsevat kiinteistöt ovat helposti muutettavissa rahaksi

    Suurista kaupungeista on vuoden 2008 jälkeen tullut globaalin pääoman turvasatamia. Varsinkin Lontoo ja New York ovat pitkään houkutelleet kansainvälistä pääomaa. Viime aikoina pääoma on virrannut myös muihin kaupunkeihin, kuten Amsterdamiin ja Vancouveriin. Suomenkin kiinteistökauppojen transaktiovolyymi on kuluvana vuonna nousemassa kaikkien aikojen ennätykseen. Edellinen ennätys tehtiin viime vuonna ja se on ylittymässä reilusti. Ulkomaisten sijoitusten osuus vuoden 2017 transaktiovolyymistä nousee yli 80 prosentin, mikä ylittää selvästi aiemman 60 prosentin ennätystason vuonna 2007.

    Maan sisällä asuntomarkkinoilla rahoituksessa on tapahtunut suuri muutos. Aikaisemmin koko maa oli AAA-luottoluokituksen aluetta, mutta nykyään jo keskisuurten kaupunkien reuna-alueilla rahoituksen lainaehdot voivat tiukentua. Rahoituksen hinta voi olla moninkertainen eikä kaikilla paikkakunnilla välttämättä saa lainaa esimerkiksi remontteihin.

    Keskeisessä osassa kummassakin kehityksessä on likviditeetti eli se, miten helposti sijoitus on muutettavissa rahaksi. Kun kaupungit kasvavat, ne koetaan turvallisiksi sijoitus- ja rahoituskohteiksi, sillä niissä sijaitsevat kiinteistöt  saa todennäköisesti myytyä tarpeen tullen. Kasvavien kaupunkien ulkopuolelle näin ei välttämättä ole. Onko tämä tekijä, joka vauhdittaa kaupungistumista ja keskusten ulkopuolisten alueiden näivettymistä, vai pakottaako se pikemminkin ihmiset jäämään asumaan sijoilleen?

    Ihmisten elämä ei rajoitu kunnan rajojen sisälle

    Yhdyskuntarakenteen hajautuminen on jatkunut pitkään, mutta viime vuosina etenkin suuret kaupunkiseudut ovat alkaneet tiivistyä ja kehittyä yhä monikeskuksisimmiksi.

    Ihmisten elämä on kasvavissa määrin monipaikkaista ja kuntarajojen välillä on kasvavassa määrin työssäkäyntiin, opiskeluun, yritystoimintaan ja palvelujen käyttöön liittyviä yhteyksiä ja liikkumista. Vuorovaikutus korostuu erityisesti suurimpien kaupunkiseutujen välillä ja silloin kun perustana on hyvin toimiva ja monipuoliset liikkumismahdollisuudet tarjoava liikennejärjestelmä.

    Aluerakenteen kannalta merkittävää onkin, kuinka liikenneyhteyksiä kehitetään. Nopeilla junayhteyksillä Helsingistä Tampereelle ja Turkuun sekä Tallinnaan voi olla suuria vaikutuksia kaupungistumiskehitykseen.

    Ihmiset haluavat asua keskustoissa – ainakin toistaiseksi

    Keskustamaisen kerrostaloasumisen suosion kasvu ja omakotitalotoiveiden väheneminen on ollut vähitellen kehittyvä trendi viime vuosikymmeninä. 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä kaupunkiseutujen kasvu suuntautui vahvasti ympäryskuntien pientaloalueille, mutta 2010-luvulla kehitys on kääntynyt keskuskaupunkien kasvuksi. Varsinkin nuorempaa sukupolvea houkuttelevat asuinalueet, joissa on palveluita ja hyvät liikenneyhteydet.

    On kuitenkin mahdollista, että liikenteen ja logistiikan automatisaatio sekä digitalisaatio muuttavat trendin suunnan. Jos töiden tekeminen ei vaadi päivittäistä matkustamista, tuotteet ja palvelut on edullista kuljettaa joka paikkaan ja liikkuminen on helppoa, rauhallisessa ympäristössä sijaitsevan pientaloasumisen vetovoima voi kasvaa merkittävästi.

    Yhteisöt ja koettu elämänlaatu houkuttavat kaupunkeihin

    Elävän kaupunkikulttuurin merkitys vetovoimatekijänä lienee laajalti tunnustettu asia, mutta voiko marginaaleistakin (tilojen villit tilapäiskäytöt, kulttuuriset nichet) syntyä houkuttelevuutta, joka näkyisi kaupunkien kasvuna? Näyttäisi, että jopa some-käyttäytymisellä voi olla merkitystä kaupungistumiskehityksen kannalta, sillä kuluttajakäyttäytymiseen vaikuttavat trendit leviävät siellä nopeasti. Instagramiin ikuistettu urbaani pörrääminen ohjaa samanhenkisten kaupunkilaisten valintoja. 

    Kaupunkiaktivismi ja sen kautta syntyvät uudenlaiset julkiset tilat voivat toimia niin siltoina yrittäjyyteen kuin laajempina elämänlaadun lähteinä. Syntyneet tilapäiset tai pysyvät yhteisöt tarjoavat kiinnittävät ihmisiä kaupunkeihin mielekkään tekemisen ja yhdessäolon kautta. Kerran urbaaneiksi muodostuneista tottumuksista tulee monen uusi normaali.

    Miksi juuri nämä voimat?

    Vaikka kaupungistumiseen vaikuttavat monet globaalit kytkennät, kaupungistumiskehitys voi edetä eri puolilla maailmaa aivan eri tahtia ja saada erilaisia ilmiasuja kansallisesti. Olemme URMI- ja BEMINE-hankkeiden yhteistyönä suhteuttaneet kansainvälistä tutkimuskirjallisuutta Suomen kehitystrendeistä kerättyyn tietoon, jotta pääsisimme kiinni juuri Suomen kannalta kiinnostavimpiin muutosvoimiin. Lisäksi useat maamme kaupunkikehityksen parissa työskentelevien asiantuntijat ovat kertoneet meille työpajoissa ja haastatteluissa, mitkä muutosvoimat heitä eniten askarruttavat ja mistä epävarmuustekijöistä he kuulisivat mielellään lisää.  

    Otto-Wille Koste, Johannes Mikkonen & Kaisa Schmidt-Thomé

    Lähdeaineistoa:
    Jauhiainen et al. (2017). Teema: Turvapaikkaprosessin maantiede ja vuoden 2015 turvapaikanhakijat Suomessa. Keskustelua. Terra 29:1. http://urmi.fi/portfolio/turvapaikkaprosessin-maantiede-suomessa/
    Antti Rehunen, Suomen ympäristökeskus: Kaupungistumisen nykykehitys ja sen haasteet https://drive.google.com/file/d/1hTixRFqELrtbaFVx3Yi3fjkQU5YgxBMm/view
    Damiano Cerronen “metamorfologia”. http://www.spinunit.eu/metamorphology-tampere/

    Continue Reading
  • Kaupungistumisen ”how to?”

    24 marras 2017
    Iina Sankala
    121
    0

    Ilmastonmuutos, aluerakenteen erilaistuminen, kaupunkiseutujen kasvu, liikkumisen murros ja digitalisaatio; muun muassa näiden voimien vaikutuksesta nykyinen suunnittelujärjestelmä on muutoksen tarpeessa. Kaupungistumisen tulevaisuutta koskeviin teemoihin tartuttiin BEMINE- ja URMI-hankkeiden yhteisseminaarissa 1.-2.11.2017.

    Kaksipäiväisessä tapahtumassa kaupungistumista tarkasteltiin muun muassa yhdyskuntarakenteen nykykehityksen ja tulevaisuuden epävarmuuksien hallinnan kautta. Samalla keskusteltiin siitä, millaisia muutoksia päätöksentekoon ja lainsäädäntöön tulee tehdä, jotta kaupunkiseutujen kehitys olisi kestävää. Keskeinen suunnittelujärjestelmän tulevaisuutta määrittävä tekijä on ympäristöministeriössä valmisteilla oleva maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) kokonaisuudistus. Ympäristöneuvos Antti Irjala rakennetun ympäristön osastolta kuvasi esityksessään uudistuksen suuntaviivoja. 

    On syytä selvittää, kuinka eri aluetasojen – tulevien maakuntien, kuntien sekä näiden väliin jäävien kaupunkiseutujen – välillä suunnittelua tulisi järjestää. Pohdinnassa on muun muassa kaavajärjestelmän uudistaminen kaksitasoiseksi: strategiseen kaupunkiseudulliseen suunnitelmaan sekä kuntakohtaisiin yleiskaavoihin. Kaavoituksen digitalisointi puolestaan mahdollistaisi kuntakaavan joustavan tarkastelun eri mittakaavoissa ja tarkkuustasoilla. Kaupunkiseutujen suunnittelun kehittämisellä pyritään paikkaamaan nykyisen suunnittelujärjestelmän puutteita seudullisten kehittämis- ja suunnittelutarpeiden tunnistamisessa. Samalla tuettaisiin kaupunkiseutujen tasolla tehtävää, nykyistä strategisempaa suunnittelua.  

    Työpajoissa tunnistettuja uudistustarpeita 

    BEMINE-työpajoissa tuotettiin yhteiskehittelyn keinoin näkemyksiä ja pohdittiin suosituksia maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksen tueksi strategiseen kaupunkiseutusuunnitteluun ja sitä tukevaan MALPE-työhön (maankäytön, asumisen, liikenteen, palvelujen ja elinkeinokysymysten yhteensovittaminen) liittyen.  

    Työryhmissä nousi esiin paitsi strategisemman suunnitteluotteen tarve, myös kysymykset suunnittelua tukevasta tietopohjasta. Työryhmissä pohdittiin keinoja ja välineitä, joilla maankäyttöä koskeva päätöksenteko perustuisi ajantasaiseen tietoon sekä kehityksen suuntia kuvaaviin dynaamisiin malleihin.  

    Tämän lisäksi kaivattiin joustavampia ja vikkelämpiä toimintatapoja – sellaisia, joihin nykyinen kaavoitusjärjestelmä ei taivu. Kuitenkin jo strategisuuden määrittelyn vaikeus nousi monissa työryhmissä esiin. Yhtäältä nähtiin tarvetta strategisuuden ymmärtämiselle kaupunkiseutusuunnittelun kontekstissa, joskin kartettiin liian tiukkoja rajanvetoja ja strategisuuden käsitteen umpeenmäärittelyä:  

    ”Strategisuus sisältää seuraavia tekijöitä: prosessi on tärkeä (vaiheistus, joustavuus, sitoutuminen), samoin vuorovaikutteisuus ja kiteytys.”  

    Strategisuus tarkoittaa kaavoituksessakin sitä ettei eksytä sivuasioihin vain siksi, että saadaan kartta täyteen. Kaikkea ei voi ohjata lainsäädännöllä, tarvitaan kaavaa nopeampia välineitä ohjata toimintoja, tarvitaan keppiä ja porkkanaa, kokeiluja ja joustavuutta. 

    Kaupunkiseuduilla tehtävän eri sektorit ylittävän MALPE-työn edelleen kehittämiseksi toivottiin läpinäkyviä ja tapauskohtaisesti joustavia menettelytapoja: 

    Tarvitaan strateginen teemayleiskaava tuottamaan joustavuutta oikeusvaikutteisuuden ja sisältövaatimusten strategiseen kohdentamiseen. Työvälineenä digitaalinen työtila. 

    ”Hallitaan yhteistyötä tavoitteiden ympärille muodostettavissa verkostoissa, jotka eivät muodostu määrämuotoisesti vaan sopimuspohjaisesti. Verkostolla on yhteinen etu.”  

    Ryhmissä esitettiin myös siirtymistä alueperustaisesta asialähtöiseen tapaan hahmottaa suunnittelun kysymyksiä ja suunnitteluprosessin muokkaamista demokraattisemmaksi hyödyntämällä sekä vakiintuneita että uusia suoran kansalaisvaikuttamisen foorumeita.  Työryhmät näkivät MALPE-prosessin läpinäkyvyyden lisäämiskeinoina muun muassa luottamushenkilöiden roolin vahvistamisen ja seudullisten tietokäytäntöjen kehittämisen. Myös kansalaiset olisi voitava ottaa vahvemmin mukaan tuottamaan ja tulkitsemaan tietoa. 

    Ajankohtaisen mahdollisuuden osallistua tiedontuotantoon tarjoaa ympäristöministeriön verkkoaivoriihi, johon kaivataan näkemyksiä alueidenkäytön suunnittelun suuntaviivojen uudistamisesta. Aivoriihi on avoinna vielä muutaman päivän (29.11.2017 saakka). Käythän kantamassa kortesi kekoon! 

    Iina Sankala, Outi Suppanen & Ilari Karppi

    Continue Reading
  • Kaupungistuminen tuo kasvua ja levittää hyvinvointia

    17 marras 2017
    Hannu Tervo
    126
    0

    Kirjoitus on alunperin julkaistu Näkökulmapalstalla Aamulehdessä 6.11.2017

    Heikki A. Loikkanen ja Hannu Tervo

    Näkökulma: Perusyhteyksien ylläpito maan eri osiin ja maaseudulle on kuitenkin koko väestön intressissä. Suomalaiset arvostavat asumisen valinnan mahdollisuuksien säilymistä.

    Kaupungistuminen tuo kasvua Suomessa ja levittää hyvinvointia.

    Aluekehitys on suurten kaupunkialueiden hyväksi keskittävää. Keskittymisen myötä kasvava tuottavuus luo kilpailukykyä ja kasvua, paitsi kasvualueille, myös koko kansantalouteen.

    Kaupunkiväestön kasvu ei ole uusi ilmiö. Vuoden 1860 Suomessa kaupunkiväestön osuus oli noin 5 prosenttia ja vuonna 2010 yli 70 prosenttia.

    Tänä 150 vuoden ajanjaksona 1860–2010 henkeä kohti laskettu bruttokansantuote kasvoi noin 20-kertaiseksi.

    Urbanisaation kääntöpuolena on väestön väheneminen suuressa osaa muuta maata. Kasvun katvealueita Suomen kaltaisessa harvaan asutussa ja pitkien etäisyyksien maassa on paljon. Pienemmät kaupungitkaan eivät enää pärjää. Maan miljoonasta omakotitalosta viidennes on autiotaloja. Asuttuja neliökilometrejä maan pinta-alasta on poistunut kiihtyvästi.

    Kaupungistumisen rinnalla alueelliset hyvinvointi- ja tulotasoerot ovat tasoittuneet, autioitumiskehityksestä huolimatta. Tätä aluekehityksen toista vahvaa trendiä ei ole huomattu niin hyvin kuin kaupungistumista.

    Köyhimmillä alueilla henkeä kohti laskettu bruttokansantuote on kasvanut vauraita alueita nopeammin. Alueiden bruttokansantuote-erojen kaventuminen oli sotien jälkeen voimakasta. Kaventuminen hidastui ja jopa pysähtyi 1980-luvulla, mutta viimeiset tiedot 2000-luvulta kertoisivat seutukuntien välisten tuloerojen uudelleen supistuneen.

    Politiikalla on ollut ja tulee edelleen olla tärkeä rooli kehityksen ohjaamisessa. Verotus ja tulonsiirrot tasoittavat alueiden välisiä tuloeroja. Käytettävissä olevilla tuloilla mitatut alue-erot ovat pienempiä kuin erot bruttokansantuotteessa asukasta kohti.

    Jos asumiskustannusten erot Suomessa huomioitaisiin, alue-erot näyttäytyisivät vielä pienempinä.

    Kehitysaluepolitiikka oli alkujaan etelän ulkopuolisten maaseutualueiden infrastruktuurin rakentamista ja teollistamista. Infrastruktuurin rakentaminen piti syrjäisemmätkin alueet kehityksessä mukana. Korkeakoulujen perustamisella maakuntiin on ollut suuri vaikutus aluekehitykseen, suurempi kuin aikanaan ajateltiinkaan.

    Perimmältään kehitys on kuitenkin markkinavetoista. Globaalikehityksen muutosvoimat kuten tuotannontekijöiden liikkuvuus ja kasautumishyödyt heijastuvat alueelliseen työnjakoon ja erityyppisten alueiden kehitysmahdollisuuksiin myös Suomessa. Monet kriittiset alueellisen kilpailukyvyn tekijät kuten alueiden osaamispääoma ja innovaatiokyky suosivat dynaamisia kaupunkitalouksia.

    Suomalaisten kaupunkialueiden hajautuminen pääkaupunkiseutua myöten on puolestaan kilpailukykyhaitta, jonka korjaaminen on käynnistynyt keskustojen kehittämishankkeilla sekä yhdyskuntarakenteiden eheyttämisellä.

    Ihmisten ja yritysten sijaintivalinnat ratkaisevat myös vastaisuudessa alue- ja kaupunkikehityksen suunnan. Ihmiset seuraavat pääsääntöisesti työpaikkoja, mutta koulutustason kasvaessa vaikutussuunta kääntyy. Tietovaltaisessa, luovassa taloudessa yritykset ja työpaikat seuraavat ihmisiä, joille miellyttävän elinympäristön ohella monipuolinen palvelutarjonta on tärkeää.

    Tulevassa aluekehityksessä on kaksi tärkeää kysymystä. Ensimmäinen on, miten kaupunkitalouksien kehitys parhaiten tukee maan kilpailukyvyn kehitystä. Hyvinvointi-Suomi tarvitsee Helsingin seudun lisäksi myös muita vahvoja kasautumishyötyihin nojaavia kaupunkitalouksia aluevaikutuksineen.

    Toinen tärkeä kysymys on, miten eri alueet ja niiden hyvinvointi kehittyvät. Väestökatoalueilla perusinfrastruktuuria on vaikea ylläpitää. Perusyhteyksien ylläpito maan eri osiin ja maaseudulle on kuitenkin koko väestön intressissä. Suomalaiset arvostavat asumisen valinnan mahdollisuuksien säilymistä. Myös ulkomaalaisten kiinnostus Suomen maaseutuun on heräämässä.

    Kirjoittajat ovat emeritusprofessoreita, Loikkanen Helsingin yliopiston kaupunkitaloustieteessä ja Tervo Jyväskylän yliopiston aluetaloustieteessä. Tervo toimii osa-aikaisesti Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen Kaupungistuva yhteiskunta-ohjelmassa.

    Continue Reading
  • And transport (accessibility) justice for all?

    3 marras 2017
    Milos Mladenovic
    529
    1

    The latest Helsinki Region Transport System Plan (HLJ) that Helsinki Region Transport (HSL) planners have developed includes a statement “the accessibility of the region improves significantly”, among several other impact assessment statements. This statement is a prime example of transition in the transport planning practice in Finland and in the world.

    On the contrary to being concerned with for example average vehicular traffic speeds, the focus is on measuring accessibility. In general, accessibility means focusing on how people reach certain destinations, usually by measuring certain aspects of their journey, such as travel time. Thus, one has to conclude that HLJ is one of the leading examples worldwide of advancement in transport planning practice.   

    The focus on measuring accessibility impact is important for at least one important reason. By having the freedom to travel, we are able to accomplish many other rights, such as right to work, right to a standard of living adequate for the health and well-being, or right to education. Thus, by measuring how well people are able to reach certain destinations in time and space, we have at our disposal an important information about the opportunities citizens have in a society.

    In relation, information about accessibility is even more important having in mind a dominant value of the Finnish society, which is equal access to opportunities for everyone. However, the idea of absolute equality is often challenged by the basic properties of transport systems. Essentially, the explanation is rather simple – it is rather difficult to have equal travel time to the Helsinki city center for all the citizens across the region.

    So, if this type of equality is difficult to achieve, how should we measure improvement to the accessibility across the region? To this end, we might want to think about certain perspectives on social justice. And by doing so, we face a dilemma.

    Among many theories of social justice, let us take a look at the two most influential ones. First, classical utilitarianism. Despite its cumbersome name, the central message is quite straightforward – an act is morally right if it maximizes the difference between the total amount of benefits for all and total amount of burdens for all people. Following this idea, we have to be thoughtful about the aggregate effects from our transport systems.

    Contrary to this theory, one of the most influential political philosophers of the 20th century, John Rawls, has proposed an alternative view. Rawls argued that the distribution of effects matters as well, as it is not always desirable to violate the right of one to help the many. However, Rawls recognized that inequalities may exist, as long as the benefits from the inequalities are accessible to all, and are distributed to benefit the least well-off.

    Dilemma originates from the fact that even taking into account only the utilitarian and Rawlsian standpoints, planner’s choice is difficult. For example, following the utilitarian idea, a planner might decide to measure average travel time or weight travel time value with the number of people traveling to certain destinations.

    This approach sometimes would make complete sense, as for example, in the case of CO2 emissions. We certainly would want that our mobility system results in the lowest possible amount of total CO2 tons emitted.

    On the contrary, taking a Rawlsian standpoint, a planner would have to focus on how much accessibility travelling from certain locations implies, or how much accessibility certain societal groups have. Similarly, this approach also makes sense, especially if we recognize that individuals have some inalienable rights.

    However, the extent of the dilemma that planner has to face does not end here. Modern transport systems are rather complex, as they operate differently in different times of the day, in different locations, or with different transport modes. For example, we know that traveling with public transport often requires accessing the stop from where the public transport vehicle departs at a certain scheduled point in time.

    Let us take a look at an example. The following link provides the travel times and transfers before and after the opening of West Metro in the Helsinki region, between 7 and 8h in the morning (http://westmetro.cs.aalto.fi/). These two parameters are available for every stop in the Helsinki region, assuming travelling from and towards each stop.

    Testing out already two or three stops in the Helsinki region using this web tool, one can easily see that there is a (re)distribution in travel time and number of transfers values across the region. This visualization thus highlights the challenging dilemma that HSL and other transport planners face when making decisions about how transport system should function.

    One could immediately wonder – how do we resolve such a dilemma if we are to advance planning practice? However, one could also wonder if we actually need to ask some additional questions in order to start resolving this dilemma? Perhaps we might need to ask ourselves how much societal importance we place on citizens’ mobility? Or perhaps we might need to ask ourselves how much societal importance we place on the challenges that built environment planners have to face today?

    Ultimately, perhaps we might need to ask ourselves can we avoid asking such challenging questions if such questions are explicitly in front of us?   

    Further reading:
    Kujala, R., Weckström, C., Mladenović, M., Saramäki, J., (2017) Travel times and transfers in public transport: Comprehensive accessibility analysis based on Pareto-optimal journeys, Computers, Environment and Urban Systems (http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S0198971517300923)
    Martens, K., (2012) Justice in transport as justice in accessibility: applying Walzer’s ‘Spheres of Justice’ to the transport sector, Transportation (https://link.springer.com/article/10.1007/s11116-012-9388-7)

    Coverphoto: Nikodemus Siivola

    Continue Reading
  • Suomi kaupungistuu! ­­– Kaupungistuuko Suomi? -seminaarisarja 1. ja 2.11.2017

    28 syys 2017
    Otto-Wille Koste
    1164
    0

    Suomi kaupungistuu! ­­– Kaupungistuuko Suomi? -seminaarisarja 1. ja 2.11.2017 Helsingin Kalasatamassa

    Miten Suomen aluerakenne muuttuu tulevaisuudessa? Millaisia haasteita tulevaisuus tuo tullessaan suomalaisille kaupunkiseuduille? Millaisin politiikkatoimin näihin muutoksiin pitäisi varautua? Pääsethän mukaan hahmottelemaan näitä suuntaviivoja?

    Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvoston kaksi kaupungistumishanketta BEMINE (Beyond MALPE-coordination: Integrative Envisioning) ja URMI (Urbanization, Mobilities and Immigration) järjestävät yhdessä yhteiskehittämis- ja vuorovaikutusfoorumien sarjan keskiviikkona 1.11.2017 klo 10:00-16:00 ja torstaina 2.11.2017 klo 10:00-14:00 Helsingin Kalasataman Kellohallissa osoitteessa Työpajankatu 2, 00580 Helsinki.

    Tapahtumassa hahmotetaan suomalaisen kaupungistumisen kehityskulkuja ja tulevaisuutta. Tapahtuma on kaksipäiväinen, mutta kumpaankin osioon voi osallistua myös erikseen.

    Suomi kaupungistuu! – päivänä 1.11. kaupungistumista tarkastellaan yhdyskuntarakenteen nykykehityksen ja tulevaisuuden epävarmuuksien hallinnan kautta. Samalla keskustellaan siitä, millaisia muutoksia päätöksentekoon, lainsäädäntöön ja politiikkaprosesseihin tulisi tehdä, jotta kaupunkiseutujen kehitys olisi kestävää. Päivän aikana keskustellaan myös miten MALPE-työskentelyä tulisi kehittää BEMINE-konsortion alustavien tutkimustulosten valossa. Päivän ohjelmasta vastaa BEMINE http://bemine.fi/. Tutustu BEMINEn konsortiojohtajan Raine Mäntysalon kirjoittamaan alustukseen suunnittelujärjestelmän tulevaisuudesta.

    Päivän esitykset

    Antti Irjala, Ympäristöministeriö: Maankäyttö- ja rakennuslain uudistuksen lähtökohdat ja tavoitteet
    Anne Jarva, Kuntaliito: Kommenttipuheenvuoro kaupunkiseutujen roolista
    Raine Mäntysalo, BEMINE-konsortio: Suunnittelujärjestelmän tulevaisuus
    Antti Rehunen, Suomen ympäristökeskus: Kaupungistumisen nykykehitys ja sen haasteet

    Kaupungistuuko Suomi? -päivänä 2.11. katse kohdistetaan kaupungistumisen tulevaisuuden ajureihin ja siihen, miten kaupungistumisen mekanismit ja dynamiikat ovat muuttuneet ja tulevaisuudessa muuttuvat. Päivän teemana ovat globaalit muutosilmiöt, innovaatiot ja yllättävät kehityspolut. Päivän aikana kuulemme tuoreita tutkimustuloksia aiheesta ja työstämme yhdessä kaupungistumisen tulevaisuuspolkuja. Päivän ohjelmasta vastaa URMI http://urmi.fi/

    Ilmoittautuminen molempiin päiviin tapahtuu oheisen linkin kautta  https://www.lyyti.in/suomikaupungistuu-kaupungistuukosuomi 25.10.2017 mennessä.

    Täältä voit tutustua päivien tarkempaan ohjelmaan.

    Täältä löytyy hankkeiden tutkijoiden laatima materiaalipaketti työskentelyn tueksi.

    Lisätietoja tilaisuudesta antavat:
    Raine Mäntysalo: raine.mantysalo@aalto.fi
    Johannes Mikkonen: johannes.mikkonen@demoshelsinki.fi
    Kati-Jasmin Kosonen: kati-jasmin.kosonen@tampereenseutu.fi

    Continue Reading
  • Neljä näkökulmaa kaupunkien elävöittämiseen

    6 syys 2017
    Sameli Sivonen
    307
    0

    Mike Lydon: ”Yleiskaava on staattinen ja vanhentunut siitä hetkestä alkaen, kun se on hyväksytty. Paikoille ominaisen hengen luominen antaa sille elämän.’’

    Suurimmassa osassa pohjoista pallonpuoliskoa kaupunkeja suunnitellaan hitaan ja jäykän kaavoitusprosessin kautta. Prosessi luo raamit kaupungin kehittämiselle pidemmällä aikajänteellä, mutta se tekee nopeat muutokset ja kaupungin jatkuvan kehittämisen asukkaiden palautteen ja ideoiden pohjalta vaikeaksi. Kaupungit suunnitellaan valmiiksi arkkitehdin piirustuspöydällä, vaikka todellisuudessa mikään kaupungissa ei ole pysyvää.

    Kuitenkin asukkaina tai turisteina löydämme usein mielenkiintoisimmat kokemukset kaupunkien pienistä yksityiskohdista, monimuotoisuudesta ja eteen sattuvista yllätyksellisistä paikoista. Ajankuvaamme värittävät ainutlaatuisten kokemusten hakeminen ja ainutkertaisuuden tunto. Kaupungeissa tällaiset tilanteet ja tapahtumat syntyvät usein ruohonjuuritasolla, kaupunkiaktivismin ja paikallisen yhteisöllisyyden seurauksena. Yksittäisten ihmisten aloittamista pienen yhteisön ideoista on versonut laajoja konsepteja, joista hyviä esimerkkejä ovat kaupunkipuutarhat, block partyt ja pop-up ravintolat. Tätä prosessia, jossa pienillä interventioilla muutetaan kaupunkia ja sen suunnittelulle asetettavia tavoitteita, Mike Lydon kutsuu Tactical Urbanismiksi. Siinä etsitään kaupungista taktisia kohtia, kuten harmaita parkkipaikkoja, tyhjiä aukioita tai muita tiloja, joita kaupunkilaiset voisivat käyttää mielekkäämmin. Nämä herätetään henkiin väliaikaisilla, usein kevyillä rakennelmilla tai koristeilla. Jos hyvin käy, positiivinen vastaanotto saa interventiot jäämään pysyviksi ja parhaimmillaan jopa muuttamaan kaupunkien suhtautumista tilojensa suunnitteluun.

    Kaisa Schmidt-Thomé: ”Vaikka tunnustettaisiinkin kaupunkilaisten käsitykset resurssina ja nähtäisiin kaupunkilaiset kotikaupunkinsa toimijoina tai vähintään omien elinolojensa asiantuntijoina, voi olla käytännössä vaikeaa integroida tarjolla oleva panostus ja näkemyksellisyys kaupunkikehittämiseen.” 

    Ruotsin suurvalta-ajoista asti kaavoitusprosesseja on johdettu voimakkaasti ylhäältä päin, ja asukkaiden ääni on usein jäänyt paitsioon suunnitelmia laadittaessa. Perinteisesti kaavat on laitettu nähtäville kaupungin virallisille ilmoitustauluille, joilta kaupunkilaiset ovat voineet käydä ihailemassa, mitä tuleman pitää.

    Nykyään tilanne on kuitenkin parempi: jokaista kaavaa tehdessä on lain velvoittamana luotava asukkaiden osallistumis- ja  arviointisuunnitelma, jonka avulla pyritään saamaan myös kaupungin käyttäjät mukaan sen suunnitteluun. Valitettavasti pyrkimys jää kuitenkin monissa kunnissa edelleen vain kuulemistilaisuuden ja kaavasta tiedottamisen tasolle, jolloin tehokkain vaikutuskeino saattaa olla kaavasta jälkikäteen valittaminen. Tämä on paitsi hidasta ja yhteiskunnalle kallista, eikä valitus usein johda haluttuun lopputulokseen.

    Onneksi hiljalleen erilaiset mahdollisuudet osallistua oman asuinympäristön muokkaamiseen ja suunnitteluun ovat lisääntyneet, mistä kertoo myös kaupunkeja koskevan julkisen keskustelun lisääntyminen. Sähköiset osallistumisvälineet, kaupunkikävelyt tai sosiaalisen median keskusteluryhmät ovat tuoneet uusia välineitä virkamiesten ja kaupunkilaisten väliseen keskusteluun. On mielenkiintoista nähdä, tuleeko itse kaavoitusprosessikin muuttumaan joustavammaksi teknologian mahdollistaessa jatkuvan palautteen ja miten tämä pystytään yhdistämään kaupunkilaisten oikeusturvaan ja demokraattiseen päätöksentekoon.

    Anni Sinnemäki: ’’Olen iloinen siitä, että kaupungin käyttötarkoituksista käydään tiukkoja keskusteluja eri osapuolten kesken. Se antaa minulle tunteen siitä, että kaupunkimme on arvokas.’’

    Ilman suuria linjoja kaupunki ei kuitenkaan toimi. Suunniteltaessa kaupungin tulevaisuutta pitkällä tähtäimellä infrastruktuurin tehokkuudesta ja palveluiden saatavuudesta on huolehdittava. Tekniikan ja palveluiden lisäksi asuinalueiden väliset sosioekonomiset erot ja ekologisen kestävyyden näkökulma on huomioitava. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla lisääntyvä väestö kasvattaa painetta rakentaa lisää asuntoja, jotta asumisen hintakehitys ei kasva entisestään. Kaikki rakentaminen tarvitsee kuitenkin maata, jonka etsiminen olemassa olevasta kaupunkirakenteesta herättää usein kiistakysymyksiä. Voidaanko maata siirtää rakentamiskäyttöön olemassaolevilta liikenneväyliltä tai viheralueilta vai löydämmekö sitä jo rakennettuja tontteja tiivistäen? Kun tilankäyttöä muutetaan, syntyy aina myös vastustusta – ja usein myös tiukkoja keskusteluja. Näitä laajoja kehityskulkuja on tehokkainta ohjailla alueellisilla suunnitelmilla, kuten yleiskaavalla, mutta erityisesti tiivistettäessä kaupunkia täydennysrakentamisen avulla kaupungin on tehtävä yhteistyötä ja neuvoteltava maanomistajien sekä taloyhtiöiden kanssa. Tällöin avainasemassa on laadukas vuorovaikutus kaupungin ja sen asukkaiden välillä.

    Timo Mäkelä: ’’EU:lla on ollut suuri rooli lähes kaikissa uusissa kansallisvaltioiden rajat ylittävissä liikennehankkeissa.’’

    Kaupunkien houkuttelevuuteen ja kansainväliseen menestykseen ei kuitenkaan riitä vain se, että kaupungeissa on mielenkiintoisia tapahtumia sekä monipuolisia mahdollisuuksia elää haluamansa näköistä arkea. Globaalissa maailmassa, jossa sekä tavarat että ihmiset liikkuvat saumattomasti, ovat kaupungin yhteydet toisiin kaupunkeihin ja muuhun maailmaan entistä tärkeämmässä roolissa. Käytännössä kaikki uudet moottori- ja rautatiehankkeet on rahoitettu osittain EU:n tuella. Esimerkiksi Uudenmaan liitto tekee tällä hetkellä EU:n Keskisen Itämeren ohjelman rahoituksella selvitystä Helsingin ja Tallinnan välisestä rautatietunnelista, joka mahdollistaisi Suomen ja Helsingin liittämisen eurooppalaiseen yhteisöön uudella ja ekologisesti tehokkaalla tavalla. Myös ajoitukseltaan hanke on otollinen, sillä Helsinkiä nostetaan toistuvasti useiden kansainvälisten jukaisujen kiinnostavimpien kaupunkien listoille. Hyvät liikenneyhteydet edesauttavat turistien päätöstä matkustaa Helsinkiin ja vaikuttavat positiivisesti uusien asukkaiden muuttopäätöksiin. Kun ihmiset tulevat ja menevät, uudet ja vanhat kulttuurit sekä toimintatavat sekoittuvat ja syntyy uutta sekä jännittävää kaupunkikulttuuria. Tällöin kaupunki on jatkuvassa liikkeessä ja voimme löytää yhä uudelleen läheltä uusia mielenkiintoa herättäviä ympäristön kohteita.

    Helsingissä 18-19.8.2017 järjestetty YIMBYcon keräsi yhteen kaupunkiympäristöstä ja -aktivismista kiinnostuneita tahoja. Maailmalla Yes In My Back Yard -liike on ottanut kantaa muun muassa liian vähäiseen asuntotarjontaan ja siitä seuranneeseen vuokratasojen räjähdysmäiseen nousuun. Tällä kertaa asukkailla, kaupunkiaktivisteilla ja hallinnollisilla päättäjillä oli kuitenkin mahdollisuus vaihtaa tapahtumassa ajatuksia siitä, miten ottaa huomioon, sallia ja edistää asukaslähtöistä dynaamista ja elävää kaupunkia suurten kaavoitushankkeiden ristipaineessa. Suomalaiset ja kansainväliset puhujat avasivat yleisölle näkökulmia, jotka vaihtelivat asukaslähtöisestä kaupunkisuunnittelusta ympäristöpolitiikkaan.

    yimbycon_puhujat


    Mike Lydon johtaa perustamansa palkitun kaupunkisuunnitteluun erikoistuneen yrityksen Street Plansin New Yorkin toimistoa. Hän on kansainvälisesti tunnettu asukasystävällisten kaupunkien puolestapuhuja sekä Tacitcal Urbanism -käsitteen kehittäjä.

     

    Kaisa Schmidt-Thomé on kaupunkitutkija, joka työskentelee resurssiviisaan talouden ja kaupunkien tulevaisuuden parissa Demos Helsingissä.

     

    Anni Sinnemäki on Helsingin kaupungin apulaiskaupunginjohtaja, joka on tunnettu kaupunkiaktivismin puolestapuhujana. Hän on myös entinen kansanedustaja ja työministeri.

     


    Timo Mäkelä 
    on pitkän linjan EU-vaikuttaja, joka työskentelee vanhempana neuvonantajana Sitrassa.

    Continue Reading
  • How to Make Helsinki the World’s Best City with Help of Tactical Urbanism

    4 elo 2017
    Otto-Wille Koste
    632
    0

    Something has changed in our cities. People are moving to cities for their dynamic street life and elegant and personal services. At the same time we are building more and bigger units than ever. This creates a widening gap between large-scale developments and people’s willingness to mould their surroundings. Newly built areas take centuries to develop into lively cities that people appreciate.

    There is a new approach – tactical urbanism – that promises to bridge this gap.

    Short-term, community-based projects—from pop-up parks to open streets initiatives—have become a powerful and adaptable new tool of urban activists, planners, and policy-makers seeking to drive lasting improvements in their cities and beyond. These quick, often low-cost, and creative projects are the essence of the Tactical Urbanism movement.

    On Friday 18th Demos Helsinki and European Commission Representation in Finland invite all urbanists, planners, builders, technologist, investors and architects to RE:vitalizing Cities co-creation session at YIMBYcon to join in combining strategic urban development with everyday life. The session is free and snacks will be served, so please let us know, if you will be there, by signing in the Eventbrite.

    RE:vitalizing Cities session will launch with distinguished keynotes from Mike Lydon and Kaisa Schmidt-Thomé. Presentations will be commented from multidisciplinary point of views by Juha Kostiainen, Timo Mäkelä, Pauliina Seppälä and Olli Voutilainen. The session is part of YIMBYcon, an international event that brings together urban-minded people to exchange thoughts, ideas and lessons on developing cities. Main event: YIMBYcon 2017 – an event for networking and creating change.

     

    Mike Lydon is an internationally recognized planner, writer, speaker, and advocate for livable cities. He is the principal of Street Plans, an award-winning urban planning, design, and research/advocacy firm and the creator of the The Open Streets Project. With Tony Garcia, Lydon is the recipient of the 2017 Seaside Prize and co-author of Tactical Urbanism (Island Press, 2015), named by Planetizen as one of the top ten planning books of the year. He collaborated with Andres Duany and Jeff Speck in writing The Smart Growth Manual (McGraw-Hill, 2009).

    Kaisa Schmidt-Thomé, senior researcher from Demos Helsinki, has a long research career in the field of Urban Studies. She did her PhD dissertation at Aalto University about tension between urban development megaprojects and place-based regeneration. Lately Schmidt-Thomé has been interested in co-creative research done together with stakeholders.

    Juha Kostiainen, M.Sc. (Eng.), Ph.D.(Adm.), is Senior Vice President of Sustainable Urban Development at YIT Oyj and its Member of Group Management Board. He is a passionate and practical urbanist with urban development experience from academia, business and the public sector.

    Timo Mäkelä has worked on environmental, finance and sustainable development issues for the last 40 years in a wide range of organizations in the national and international context.  In 2015 he joined Sitra as a senior advisor on issues related to energy and climate, sustainable management of natural resources, circular economy and environment finance.

    Pauliina Seppälä is one of the founders of Yhteismaa ry, the organisation behind concepts such as Cleaning Day and Nifty Neighbor. She is also a partner and employee at the Mesenaatti.me crowdfunding service. In 2016, Seppälä was selected as the social scientist of the year.

    Olli Voutilainen works with urban development policy in the Ministry of Economic Affairs and Employment in Finland. Olli also has a long-term international working experience on EU collaboration on urban issues as well as on key European funding instruments for cities.

     

    For further informtion
    Facebook event
    Johannes Mikkonen, Demos Helsinki,  0405694948, johannes.mikkonen@demoshelsinki.fi
    Otto-Wille Koste, Demos Helsinki 0405217122, otto-wille.koste@demoshelsinki.fi

    Continue Reading
  • Muuttoliikkeen muna-kana-ongelma – BEMINEn tutkimustulokset herättivät kansainvälistä kiinnostusta

    21 kesä 2017
    Otto-Wille Koste
    476
    1

    Kaupunki- ja aluetalouksien tutkijat ovat pitkään yrittäneet selvittää perustavanlaatuista kysymystä siitä, houkuttelevatko kasvavat alueet työpaikkoja, vai muuttavatko ihmiset alueille työn perässä. Vastaus ei ole aivan yksinkertainen, vaan siihen vaikuttaa myös ratkaisevasti työn laatu, selviää BEMINEn tutkimuksesta.

    Tulokset ovat herättäneet huomiota mediassa mm. Ruotsissa. Umeån yliopiston professori Olle Westerlund kertoo Dagens Nyheterin haastattelussa, että vallalla ollut käsitys siitä, että taloudelle tärkeät luovan luokan työt tulevat alueille, joilla asuu paljon korkeasti koulutettua ja luovaa väkeä, on turhan yksinkertaistettu malli: ”Alueille, joilla on ollut tarjolla yksinkertaisempia töitä, on viisi vuotta myöhemmin muuttanut paljon ihmisiä, joiden tausta on luovemmassa työssä.”

    Myös luovan luokan esiinmarssin isä Richard Florida käsitteli tuoreita tutkimustuloksia artikkelissaan CityLabissa. Hän kiinnitti huomiota erityisesti pohtimaan, mikä on sen taustalla, että työpaikat houkuttelevat aina ihmisiä, mutta ihmiset työpaikkoja vain, kun sekä korkeakoulutettu sektori että matalammin koulutettu sektori ovat edustettuina työmarkkinoilla.

    Tutustu myös keskustelua herättäneeseen tieteelliseen artikkeliin: Østbye, S., Moilanen, M., Tervo, H. & Westerlund, O. (tulossa). The Creative Class: do Jobs follow People or do People follow Jobs? Regional Studies

     

    Continue Reading
  • PLANNNING REDEFINED research symposium 16th-18th August 2017

    20 kesä 2017
    Johannes Mikkonen
    573
    0

    The 8th Nordic planning research symposium of the PLANNORD network will be held in Aalto University Töölö Campus, Helsinki, on August 16th–18th 2017, with the overall theme ‘Planning Redefined’. A PhD workshop on August 15th 2017 will precede the symposium.

    The 2015 symposium in Stockholm held the theme ‘Planning in Crisis/Crisis in Planning’, discussing the challenges posed to planners and their institutions. The identified challenges related to, among others, legitimacy, knowledge, and effectiveness of planning in the face of new modes of governance, market-driven urbanization and climate change. In Helsinki, this discussion will be continued, and new responses proposed, including efforts to reform planning institutions, emerging forms of agency in planning, new instruments of knowledge management, and new experiments in, and evidence from adding agility and harnessing creativity in planning. Is planning being redefined, shifting agency and capability to new forums, roles and resources that the planners themselves need to identify in order to make a lasting difference? How are these challenges and opportunities to be understood especially in the Nordic context? Planning is driven by demand, but are the planners and planning institutions still on board?

    Keynote speakers:

    • Louis Albrechts, professor of planning, University of Leuven
    • Patsy Healey, professor of town and country planning, Newcastle University
    • Helena Leino, senior lecturer of environmental policy, University of Tampere
    • Willem Salet, professor of urban and regional planning, University of Amsterdam

    Tracks:


    Welcome to PLANNORD 2017!

    Continue Reading
  • 3 myths about polycentric urban development

    7 kesä 2017
    Petter Næss
    2128
    0

    Planning policy documents increasingly promote the ‘polycentric city’ as a model for sustainable urban development, not the least in Finland.  There seems to be a widespread assumption that polycentric intra-metropolitan settlement patterns with compact, transit-oriented cities and neighborhoods will reduce travel distances, discourage car driving and promote the use of public and non-motorized modes of travel. But how well do these assumptions fit with state-of-the-art knowledge about the influences of land use on travel?

    Will polycentric urban development reduce travel distances?

    The short answer is to this question is no. Residents travel on average longer distances for commuting as well as most other trip purposes the farther away from the main center of the urban region they live – up to a turning point beyond which travel distances tend to be reduced if the residential distance to the city center increases even more (Figure 1). This has to do mainly with the greater concentration and density of workplaces, stores and other facilities in the inner than in the outer parts of the metropolitan areas. The more or less radial structure of the main road and rail networks and the fact that the point of gravity of all trip destination addresses in the region is usually located close to the main city center also contribute to this.

    Picture2
    Figure 1: Curve showing how commuting distances tend to vary with among workforce participants living at different distances from the city center of Oslo. N = 1160. Source: Data from the RESACTRA project.

    Proponents of polycentric urban development might argue that travel distances among suburbanites could be reduced if more workplaces and service facilities were decentralized. While it is true that non-specialized facilities such as grocery stores, primary schools and kindergartens should preferably be located close to the residential neighborhoods they are intended to serve, decentralization of specialized facilities will only lead to longer travel distances. This is especially so for specialized workplaces. Decentralizing of workplaces to a suburban sub-center may reduce commuting distances among the local residents, but most companies recruit their employees from a much larger geographic area than the local neighborhood. There is little overall variation between workplaces located at different distances from the city center in average commuting distances, although employees of workplaces close to a second-order center do commute shorter distances than employees at other peripheral workplaces.

    Will polycentric urban development discourage car driving?

    In most city regions, decentralizing residential development to polycentric nuclei contributes to more car driving than if the new dwellings were built as inner-city densification. Although suburban residents living close to a second-order center travel less by car than suburbanites living far away from a second-order center do, especially if they live in the outer suburbs, their car travel distances are substantially longer than those of their inner-city counterparts (Figure 2).
    Picture4
    Figure 2: Weekly travel distance by car for commuting and seven non-work purposes among workforce participants living at different distances from the city center of Oslo and from the closest second-order center. N = 1061. Source: Data from the RESACTRA project.

    Increasing the jobs-housing balance in the suburbs by decentralizing jobs will not decrease car driving, but increase it. Accessibility by car is usually much easier in the suburbs and exurbs than in the inner city. In the suburbs, roads are normally wider and less congested, with fewer light-regulated crossings and easier parking conditions. As a result, the proportion of employees and visitors who travel by car to outer-area jobs and service facilities is much higher and overall distances commuted by car longer than for workplaces and facilities located in the inner city, even for job locations close to second-order centers (Figure 3).

    Screen Shot 2017-06-07 at 14.20.01
    Figure 3: Proportions of regular car commuters (to the left) and mean weekly distance commuted by car (to the right) among employees of workplaces located at different distances from the city center of Oslo and from the closest second-order center. (Please notice that no workplaces located closer than 2 km from the city center of Oslo are located less than 1 km from the closest second-order center.) N = 1160. Source: Data from the RESACTRA project.

    Will polycentric urban development promote the use of public and non-motorized modes of travel?

    Mirroring the different shares of car commuting among employees of workplaces differently located, the proportions of regular public transport commuters are much lower at suburban than at centrally located workplaces (Figure 4). This is true also when the suburban workplace is located close to a second-order center, although such proximity contributes to somewhat higher shares of public transport commuters than among the employees of other peripheral workplaces.

    Picture7
    Figure 4: Proportions of regular public transport commuters among workforce participants living at different distances from the city center of Oslo and from the closest second-order center. N = 1160. Source: Data from the RESACTRA project.

    A similar pattern exists for non-motorized travel. Measured as the share of total travel distance, there is a steep center-periphery gradient, also among residents living near a second-order center (Figure 5). Living close to a second-order center still contributes to higher proportions of non-motorized travel among the suburban residents.

    Picture8
    Figure 5: Non-motorized proportion of total travel distance for commuting and seven non-work purposes among workforce participants living at different distances from the city center of Oslo and from the closest second-order center. N = 1061. Source: Data from the RESACTRA project.

    Conclusion

    Polycentric intra-metropolitan settlement patterns with compact, transit-oriented cities and neighborhood perform better, judged from a sustainable mobility perspective, than ordinary outward urban spatial expansion does. However, polycentric development is far less favorable than densification close to the main city center if the aim is to reduce travel distances, discourage car driving and promote public and non-motorized travel. Polycentric intra-metropolitan urban development is likely to increase car travel per capita instead of reducing it.

    Professor Petter Næss, Norwegian University of Life Sciences. E-mail: petter.nass@nmbu.no

    Continue Reading